Ajankohtainen

Hankekoordinaattorin haalareissa verkkoja kutomassa

Julkaistu 28.10.2022 14.00

Digihoitopolkujen ja digitaalisten palveluiden onnistuneen käyttöönoton salaisuus on kehittäjähoitajien ja -lääkäreiden sekä terveysasemien kliinisten ammattilaisten verkosto, kertoo Erja Huttunen Pohjois-Savon sotekeskushankkeesta.

Hankekoordinaattori Erja Huttusen tehtävänä on muun muassa jalkauttaa diabeteksen digihoitopolkua yhdessä hyvinvointialueen kehittäjien ja käytännön työtä tekevien ammattilaisten kanssa osaksi arkista työtä Pohjois-Savon terveysasemilla.

”Hankekoordinaattorin haalarini on painava, mutta sopivan väljä siihen, kuinka hoitotyötä kymmeniä vuosia tehneen hoitajan diabetesopit ja uudet digitaalisen hoidon tuotokset saadaan niihin mahtumaan.”, summaa Erja Huttunen.

Silmiä avaavaa ja innostunutta osaamista

Erja Huttunen on vieraillut kehittäjäsairaanhoitaja Anni-Liina Voutilaisen kanssa Pohjois-Savon terveyskeskuksissa.

Vastaanottotyötä tekevät osaavat hoitajat ovat kaiken kiireen keskellä iloisena ja oppimishaluisena ottaneet Erja Huttusen ja Anni-Liina Voutilaisen vastaan. Esimerkiksi suunnittelukäynnillä Kaavilla oli juuri diabeteshoitajan valtikka vaihtunut Satu Niskaselle.

”Suuret on saappaat, mutta eihän niitä tarvitse heti täyttää.”, toteaa Satu Niskanen.

Sama pätee myös uuden sähköisen toiminnan käyttöönotossa.

Kaavin vierailulta Satu Niskanen (vas.) ja Anni-Liina Voutilainen (oik.)

Soraääniä saa ja pitääkin kuulua

Niin pienten kuin suurten terveysasemien ammattilaisilla on se voima ja vahvuus, tieto ja näkemys siitä, miten hommia hoidetaan.

”Miten saisimme joustavimmin uuden digitaalisen työvälineen heidän käyttöönsä asiakkaiden omahoidon tueksi. Näitä osaajia kannattaa kuunnella. Tärkeää myös ottaa mukaan heidän esihenkilöitään ja työkollegoitaan, jotta digipalveluiden käyttö juurtuu. Heiltä olen oppinut paljon!” pohtii hankekoordinaattori Erja Huttunen, ja jatkaa:

Vaan ei uuden aloittaminen aina ole kivutonta ja realismi kuuluu asiaan,

”Itse jopa toivon kritiikkiä digitaalista hoitopolkua kohtaan, sillä rakentavana se on kehittämisen perusta. On oikein esittää epäileviä huomioita ja kiperiä kysymyksiä, kuten ”Mitäs tehdään, kun meillä on hoidossa vain ikäihmisiä, joilla ei ole edes älykännykkää? tai ”Mitenkäs muut tyypin kakkoset saavat saman palvelun käyttöönsä?”, lisää Erja Huttunen.

Kysymykset herättävät hankekoordinaattorinkin pohtimaan kokonaisuutta taas uudella tavalla. Ne ohjaavat etsimään yhdessä vastaukset, viemään palautteita eteenpäin, etenemään suunnitelmallisesti ja rauhallisesti työntekijöitä kuunnellen.

Verkot on kudottava, en pärjäisi ilman niitä

Erja on hyvin konkreettisesti huomannut, että yhteinen eri organisaatioiden käytössä oleva digihoitopolku on hyvä jalkauttaa käyttöön harkitusti ja systemaattisesti. Ensin tarkastellaan:

  • nykyistä toimintatapaa
  • potentiaalisia käyttäjiä
  • suunnitellaan käyttöönottokoulutusta
  • sovitaan käytännönjärjestelyistä mm. ammattilaisten työajan käyttö, tilastointi, asiakkaiden rekrytointi, tiedottaminen

Seuraavalla tapaamiskerralla keskitytään järjestelmän käytön opetteluun ja liitetään asiakkaita hoitopolulle.

Näin toimittaessa asian mutusteluun jää aikaa ja jokaisen ajatus kirkastuu ja vahvistuu. Ja mikä parasta: varsinainen asiakkaan ja ammattilaisen yhteinen taival voi alkaa. Edellä kerrottua ei hankekoordinaattorina voisi tehdä yksin.

Pohjois-Savon diabeteksen digihoitopolun jatkokehittämisen työpaja 7.10.2022

Lue myös ”Päivä kehittäjähoitajan kengissä - digihoitopolku rakennetaan yhdessä”. Tämä teksti on jatkumoa kyseiselle jutulle.

Kiitollisena posottaen,

Erja Huttunen, erja.huttunen(at)kuh.fi

Hankekoordinaattori, sähköinen asiointi ja digihoitopolku, Pohjois-Savon Tulevaisuuden sotekeskushanke

Juttu on alun perin julkaistu Posote20.fi blogissa 7.10.2022

Tätä juttua on muokattu Terveyskylän toimituksessa.

Terveyskylän palvelut sote-uudistuksen tukena

Hyvinvointialueet voivat hyödyntää Terveyskylän palveluita monipuolisesti ja saumattomasti osana oman alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Terveyskylän palveluita kehitetään yhteistyössä Suomen yliopistosairaaloiden kanssa. HUS toimii Terveyskylän palveluiden ICT-palveluiden tuottajana. Tutustu miten Terveyskylä voi vastata tarpeisiinne!