Ajankohtainen

Uutta TerveyskyläPROssa 6/2019

Julkaistu 7.6.2019 12.00

Touko-kesäkuun vaihteen päivityksessä TerveyskyläPROssa julkaistiin kolme uutta opasta ja valmennusta.

Hoitava vuorovaikutus

Toisinaan ammattilaisilla tulee eteen tilanteita, joissa asiakkaan kanssa pitää ottaa puheeksi liikuntaan, ravitsemukseen tai uneen liittyviä tottumuksia. Hoitava vuorovaikutus on terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettu vaikuttavan viestinnän menetelmä. Tämän oppaan tavoitteena on helpottaa ammattilaista vaikeiden asioiden puheeksi ottamisessa Hoitava vuorovaikutus –menetelmän avulla. Lisäksi opas tarjoaa keinoja asiakkaan ohjaamiseen ja tukemiseen. Oppaasta löydät vinkkejä muun muassa siihen, miten potilasta voi innostaa huolehtimaan omasta hyvinvoinnista tai kuntoutumisesta. 

Tutustu oppaaseen

Laadukas ravitsemusohjaus

Elintapaohjaus on tärkeä osa terveyden edistämistä, sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Laadukas ravitsemusohjaus -oppaassa keskitytään ravitsemusohjaukseen osana elintapaohjausta, ja tuodaan esille keskeisiä asioita laadukkaan ravitsemusohjauksen toteuttamiseksi. Tavoitteena on yhtenäistää ravitsemusohjauksen käytänteitä, jotta ohjaus olisi tasavertaista ja vaikuttavaa, huomioiden samalla yksilön tarpeet. Opas koostuu kuudesta osiosta, joita ovat ravitsemusohjauksen tarpeen tunnistaminen, ruokavaliokartoitus, ravitsemusohjaus, suunnitelma, seuranta ja kirjaaminen. Opas on laadittu terveydenhuollon ammattilaisille elintapaohjauksen tueksi. 

​Tutustu oppaaseen

KYS NaiS Kohdunkaulansyövän säde- eli brakyhoidon ohjausmalli

Gynekologisen syövän brakyhoito - eli ontelon- ja kudoksensisäinen täsmäsädehoito - on monitahoinen hoitoprosessi, joka vaatii monien ammattilaisten osallistumista. Haastetta lisää myös oikea aikataulutus, joka on ennusteen kannalta erittäin tärkeää. Siksi hyvä yhteistyö lähettävän sairaalan kanssa ja informaation mutkaton kulkeminen ovat ensisijaisen tärkeitä potilaan kannalta. KYS NaiS Kohdunkaulansyövän säde- eli brakyhoidon ohjausmalli -oppaasta löydät tietoa hoidosta ja ohjeita siihen, miten potilas lähetetään brakyhoitoon erityisesti KYSin alueella. 

Tutustu opp​aaseen 

​Päivityksessä julkaistiin myös joitakin pienkorjauksia ja käytettävyysparannuksia, kuten uusi O​ppaat ​ja valmennukset -sivu, joka mahdollistaa oppaiden ja valmennusten paremman haun ja suodattamisen - nyt myös oppaan tuottaneen Terveyskylän talon perusteella. Päivityksen yhteydessä aloitimme myös säännöllisten käyttäjäkyselyiden sarjan, jonka tavoitteena on kerätä palautetta TerveyskyläPRO:n käyttäjiltä palvelun jatkokehitystä varten. Käyttäjäkyselyt toteutetaan jatkossa kaksi kertaa vuodessa ja kyselyt ovat auki aina kaksi viikkoa kerrallaan. Eli jos TerveyskyläPRO pyytää sinua osallistumaan käyttäjäkyselyyn, älä sulje ikkunaa, vaan vastaa rohkeasti ja ole mukana kehittämässä palvelua juuri sellaiseksi, josta SINÄ hyödyt parhaiten!​

 

HUS logoTAYS logoOYS logoKYS logoTYKS logo