Epäilystä diagnoosiin

Verenkuva on yksi yleisimmistä verikokeista.

Tavallisesti tutkitaan niin sanottu pieni verenkuva (pvk, pvkT), joka määrittää veren

• punasolujen (B-eryt) ja
• valkosolujen (B-leuk) ja
• verihiutaleiden eli trombosyyttien (B-trom) määrän sekä
• hemoglobiiniarvon (B-Hb)
• 1hematokriitin (B-Hkr = punasolujen osuus)

Samalla tutkimuksella saadaan tietoa myös punasolujen koosta ja niiden hemoglobiininkeskimassasta (B-MCV, B-MCH, MCHC). Näitä arvoja käytetään apuna anemian syytä selviteltäessä. Jos pienessä verenkuvassa todetaan muutoksia tai verenkuvaa seurataan esim. lääkityksen vuoksi, tutkitaan tavallisesti laajempi niin sanottu täydellinen verenkuva (TVK), joka edellä mainittujen tutkimusten lisäksi määrittää erilaisten valkosolujen (neutrofiilit, lymfosyytit, eosinofiilit, basofiilit ja monosyytit) määrän ja suhteellisen osuuden.

Osa verenkuvamuutoksista löytyy sattumalta esim. terveystarkastuksen yhteydessä otetuissa rutiinilaboratoriokokeissa. Toisinaan oireen esim. laihtumisen, yöhikoilun, pitkittyneen kuumeilun tai väsymyksen vuoksi otetuissa verikokeissa löytyy poikkeava verisoluarvo, joka edellyttää jatkotutkimuksia.

Avoterveydenhuollon lääkäri (terveyskeskus, työterveyshuolto, yksityislääkäri) lähettää potilaat jatkotutkimuksiin erikoissairaanhoidon hematologian eli verisairauksien poliklinikalle. HUS: n alueella hoitopaikka määräytyy asuinalueen mukaan joko Hyvinkään, Lohjan, Meilahden, Peijaksen tai Porvoon Hematologian poliklinikalle.

Avoterveydenhuollon lääkärin (terveyskeskus, työterveyshuolto tai yksityislääkäri) laatima lähete jatkotutkimuksia varten voidaan lähettää joko postitse tai sähköisesti Meilahden Kolmiosairaalan hematologian poliklinikalle tai potilaan asuinalueen mukaisesti jollekin muulle HUS:n alueen hematologian poliklinikoista.

Hematologian poliklinikan osastonylilääkäri perehtyy lähetteen tietoihin ja suunnittelee niiden perusteella tarvittavat jatkotutkimukset. Kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat kutsutaan viiveettä jatkotutkimuksiin. Kiireettömän hoidon potilaat asetetaan hoitojonoon, jonka pituus vaihtelee sairauden ja tarvittavien lisätutkimusten mukaan.

Kun lääkäri on tehnyt jatkosuunnitelman, varataan ajat laboratorioon, radiologian yksikköön ja luuydinnäytteiden ottoon. Ajanvarauskirje ja mahdolliset tutkimusohjeet potilas saa postitse kotiin. Aika lääkärin vastaanotolle varataan siten, että kaikkien tehtyjen tutkimusten vastaukset olisivat valmistuneet. Osa luuydintutkimuksista on työläitä ja niiden valmistumiseen voi mennä 3-4 viikkoa. Näin ollen vastaanotolle pääsyä joutuu odottamaan tuon ajan.

Osa lähetteistä palautetaan eikä potilasta kutsuta poliklinikalle. Näin tehdään esimerkiksi silloin, kun lähettämisen syynä on verenkuvamuutos, jonka jatkotutkimukset ja seuranta onnistuvat myös avoterveydenhuollossa, eikä erikoissairaanhoidon tutkimuksia tarvita. Lähetteen palautuksen yhteydessä hematologian poliklinikalta annetaan kirjalliset suositukset jatkotutkimuksista ja hoidosta. Jos lähete palautetaan eikä potilasta kutsuta hematologian poliklinikalle tutkimuksiin, lähetetään tästä aina tieto sekä lähettäneelle lääkärille että potilaalle.

Vuonna 2016 hematologian poliklinikalle saapui yli 1700 lähetettä, joista 78 % käsiteltiin ensimmäisen 3 vrk:n sisällä ja loput lain edellyttämän 3 viikon aikana. Keskimääräinen aika lähetteen saapumisesta jatkosuunnitelman tekoon oli 1 vuorokausi.

Pyrimme järjestämään tarvittavat jatkotutkimukset ja vastaanottoajan mahdollisimman sujuvasti. Ajanvarauskirjeen lisätietoineen pitäisi olla Sinulla noin 3 viikon kuluessa lähetteen saapumisesta.

Mikäli Sinulla on kysyttävää lähetteesi tai sen perusteella tehtyjen jatkosuunnitelmien osalta, voit soittaa hematologian poliklinikan osastonsihteerille HYKS Hematologian poliklinikka.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos (THL) seuraa säännöllisesti hoitoon pääsyn toteutumista. HUS julkaisee internet-sivuillaan säännöllisesti tätä koskevia tietoja.

HUS hoitoonpääsy

Verisairauksien diagnostiikan yhteydessä otetaan tavallisesti verinäytteitä useisiin eri lisätutkimuksiin. Osa tutkimuksista on ns. tavallisia eli niiden avulla selvitetään mm. maksan ja munuaisten toimintaa tai määritetään veren suola-arvoja. Osa taas on verisairauksien erikoisnäytteitä, joita tutkitaan vain harvoissa, keskitetyissä laboratorioissa.

Verinäytteet voidaan ottaa missä tahansa HUSLAB: n näytteenottopisteessä. Jos näytteenotto edellyttää jonkinlaisia esivalmisteluja, saat niistä tiedon ajanvarauskirjeen mukana.

Verikokeiden tulokset kuulet vastaanotolla, minkä jälkeen arvot siirtyvät myös Kanta-järjestelmään samoin kuin muut tutkimustulokset sekä käyntitekstit. Kotona voit omalla tietokoneellasi käydä helposti Kanta-järjestelmästä lukemassa sairaskertomustasi tai tarkistamassa voimassa olevat reseptit.

Muutokset verisolujen määrässä ovat usein viitteellisiä, mutta harvoin riittäviä diagnoosin tekemiseen. Tämän vuoksi poikkeavan veriarvon selvittämiseksi otetaan usein myös luuydinnäytteet.

Luuydinnäytteet otetaan poliklinikalla. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksen avulla. Jos toimenpide jännittää, on sitä ennen mahdollista saada rauhoittavaa lääkettä. Luuydinnäytteen oton jälkeen ei tarvita erityistä seurantaa vaan poliklinikalta pääsee heti kotiin tai palaamaan takaisin esim. työpaikalle.

Luuytimestä voidaan tutkia erilaisia asioita, kuten solujen rakennetta (mikroskooppinen tutkimus eli morfologia), kromosomimuutoksia, jopa molekyylitason muutoksia. Jotkut tutkimukset voidaan kiireellisissä tapauksissa saada valmiiksi jo samana päivänä, mutta vaativimmat vievät muutamia viikkoja valmistuakseen.

Erilaisten kuvantamistutkimusten avulla on tarkoitus selvittää oireiden tai poikkeavien veriarvojen syytä ja tarkentaa mahdollisen todetun taudin laatua ja levinneisyyttä. Kaikki verisairaudet eivät kuitenkaan edellytä kuvantamistutkimuksia.

Veritautien diagnostiikan yhteydessä tavallisimmin käytettyjä kuvantamismenetelmiä ovat ultraäänitutkimukset, tietokonetomografia, magnettikuvaus ja PET-TT -kuvaus.

Ultraäänitutkimukset

Reaaliaikaista kuvaa tuottavaa ultraäänitutkimusta käytetään muun muassa maksan, pernan, sydämen, imusolmukkeiden ja munuaisten tutkimiseen. Ultraäänilaitteiston avulla tutkittavasta kehonosasta saadaan hyvää yleiskuvaa, jota käytetään pohjana jatkotutkimuksille ja
-toimenpiteille. Ultraäänitutkimuksessa ei tarvita ionisoivaa säteilyä, eikä tutkimuksella ole sivuvaikutuksia. Ultraäänitutkimuksen yhteydessä voidaan myös ottaa neulanäytteitä mahdollisista muutoksista.

Ultraäänitutkimukset (HUS)

Tietokonetomografia

Tietokonetomografia eli tietokoneella toteutettava kerroskuvaus on nopea ja täysin kivuton tutkimusmuoto. Tietokonetomografian avulla kuvatusta kehonosasta saadaan kerroksittaiset läpileikkauskuvat, jotka mahdollistavat monipuolisesti mm. pään ja vartalon alueen, kuten vatsan alueen, sekä rintakehän tutkimisen.

Tietokonetomografiassa kuvaus tehdään röntgensäteiden avulla. Ennen tutkimusta potilaan laskimoon ruiskutetaan yleensä  varjoainetta erotuskyvyn parantamiseksi. Suoliston tietokonetomografiaa ennen potilaan tulee juoda runsaasti vettä tai varjoainelaimennosta hoitohenkilökunnan ohjeiden mukaan. Tietokonekuvauksessa potilas makaa tutkimuspöydällä, joka liikkuu suuren renkaan sisällä.

Tietokonetomografia (HUS)

Magneettikuvaus

Magneettikuvauksella selvitetään erityisesti rasva- ja vesipitoisten pehmytkudosten, luuytimen ja keskushermoston tilannetta. Kuvauksen apuna käytetään kuvattavan kehonosan lähelle asetettavia keloja, jotka vahvistavat magneettikuvauslaitteen tuottamia signaaleja.
Magneettikuvaus perustuu voimakkaiden magneettikenttien hyödyntämiseen eikä se synnytä ionisoivaa säteilyä. Magneettikuvauksella ei voida tutkia potilaita, joilla on sydämentahdistin, insuliinipumppu tai magneettisuuteen reagoiva proteesi. Tutkimus kestää normaalisti puolesta tunnista tuntiin eli huomattavasti pitempään kuin tietokonetomografia (TT).

PET-TT – kuvaus

PET-kuvausta tarvitaan pahanlaatuisten veritautien diagnoosivaiheessa ja hoitojen tehon seurannassa vain harvoin. PET eli positroniemissiotomografia on kuvantamismenetelmä, jolla tähdätään pahanlaatuisen taudin levinneisyyden kartoittamiseen ja hoitojen jälkeen mahdollisesti eloon jääneiden pahanlaatuisten kasvainsolurykelmien etsimiseen. PET-kuvauksessa havaitaan pahanlaatuisten solujen vilkastunutta aineenvaihduntaa erikoiskameroiden avulla. Potilaalle annetaan radioaktiivista aivoihin, maksaan ja kasvaimiin hakeutuvaa merkkiainetta, jonka gammakuvauslaitteisto pystyy havaitsemaan. Hematologian klinikan käytössä on HUS Kuvantamisen PET-laitteisto.

PET-TT (HUS)

Ensimmäinen vastaanottoaika hematologian poliklinikan lääkärin luo pyritään ajoittamaan niin, että lähetteen perusteella ohjelmoitujen tutkimusten tulokset ovat valmiina. Ajanvarauskirjeessä on kerrottu tarkasti poliklinikan sijainti ja vastaanottoaika. Kotiin postitse tullut esitietolomake tulisi täyttää huolellisesti ja ottaa mukaan vastaanottokäynnille. Myös lähiomaiset ovat tervetulleita vastaanotolle potilaan niin halutessa.

Toisinaan lääkärin vastaanottokäyntiä edeltävästi on varattuna aika sairaanhoitajan tapaamiseen. Sairaanhoitaja mittaa painon ja pituuden lisäksi usein myös verenpaineen sekä läpikäy lääkelistan ja esitietolomakkeelle kirjattuja asioita.

Lääkärin vastaanottokäynnillä käydään läpi mahdolliset aikaisemmat sairaudet sekä tarkennetaan nykysairauteen liittyviä asioita lisäkysymysten avulla. Sen jälkeen lääkäri yleensä tutkii potilaan (sydämen ja keuhkojen kuuntelu, imusolmukealueiden ja vatsan tunnustelu ym.). Lisäksi lääkäri kertoo tutkimustulokset ja niiden merkityksen.

Joskus veriarvojen taustalla voi olla esim. virustulehdus, jonka parannuttua myös veriarvot korjaantuvat. Joskus kyseessä voi olla vain pieni poikkeama normaaliarvoista ilman viitteitä sairaudesta. Tällaisissa tapauksissa ei tarvita hoitoa tai tilanteen seurantaa.

Jos veriarvojen muutoksen selvittelyissä todetaan verisairaus, lääkäri kertoo ensikäynnillä diagnoosin lisäksi tarkemmin myös taudin tavanomaisesta kulusta sekä mahdollisista hoitovaihtoehdoista. Osa pitkäaikaisista verisairauksista on hitaasti eteneviä eivätkä ne useinkaan vaadi välitöntä hoitoa. Verisairauksia hoidetaan lääkkeillä, verituotteiden annoilla tai joskus sädehoidolla. Eri sairauksien hoidot ovat hyvin erilaisia. Oman veritaudin tarkan hoitosuunnitelman saat hoitavalta verisairauksien erikoislääkäriltä.

Joskus veriarvojen poikkeavuuden taustalta löytyy niin sanottu reaktiivinen syy. Se tarkoittaa, että muu sairaus on aiheuttanut veriarvojen poikkeavuuden eikä syynä ole itsenäinen verisairaus. Tällainen tilanne on esimerkiksi virustulehduksen aiheuttama leukopenia (valkosolujen normaalia matalampi arvo), bakteeritulehduksen, esimerkiksi keuhkokuumeen tai nielutulehduksen aiheuttama leukosytoosi (valkosolujen normaalia korkeampi arvo) tai raudanpuutteeseen liittyvä trombosytoosi (verihiutaleiden lisääntynyt määrä). Kun taustalla oleva sairaus paranee, korjaantuu myös verisolujen määrä normaaliksi.

Osa pitkäaikaisista (kroonisista) verisairauksista on hitaasti eteneviä. Niiden hoito aloitetaan vasta, jos tautiin liittyy oireita esimerkiksi väsymystä, laihtumista tai usein toistuvia tulehduksia. Tällaisen taudin seuranta oireettomassa vaiheessa voi tapahtua joko hematologian poliklinikalla tai erikoislääkärin antamien ohjeiden mukaan esimerkiksi terveyskeskuksessa.

Eri verisairaudet käyttäytyvät toisistaan poikkeavasti. Sama verisairaus voi käyttäytyä eri potilaiden kohdalla eri tavoin. Hoitomuodot ja niiden yhdistelmät vaihtelevat paitsi tautikohtaisesti, myös potilaskohtaisesti.

Lääkehoito

Lääkehoidoilla pyritään vaikuttamaan pahanlaatuisten solujen toimintaan joko niiden kasvua hillitsevästi tai soluja tuhoavasti. Pääsääntöisesti lääkehoitoja annetaan kahdessa eri tarkoituksessa joko verisairauden parantamiseksi tai elinajan pidentämiseksi ja verisairaudesta aiheutuvien oireiden helpottamiseksi.

Solunsalpaajat

Solunsalpaajalääkkeet (sytostaatit) estävät solujen jakaantumista ja vaikuttavat erityisesti pahanlaatuisiin soluihin niiden runsaasti jakautuvan luonteen vuoksi. Tämä johtaa usein pahanlaatuisten solujen kuolemiseen. Solunsalpaajia voidaan käyttää pahanlaatuisen verisairauden parantamiseen tähtäävässä hoidossa. Niiden avulla voidaan myös vähentää parantumattoman pahanlaatuisen verisairauden oireita ja pidentää elinaikaa. Ne annostellaan suonensisäisesti, pistoksina ihon alle tai tabletteina suun kautta. Joskus solunsalpaajia annetaan paikallisesti esimerkiksi selkäydinkanavaan. Antotavasta riippumatta solunsalpaajahoito edellyttää veriarvojen tarkkaa ja säännöllistä seuraamista.

Solunsalpaajat aiheuttavat usein sivuvaikutuksia, joihin kuuluvat muun muassa hiusten lähteminen, väsymys, pahoinvointi, vatsan toimintahäiriöt sekä yleisen vastustuskyvyn heikkeneminen. Monia solunsalpaajien aiheuttamia sivuvaikutuksia voidaan nykyään hoitaa entistä paremmin uusien pahoinvointilääkkeiden ja luuytimen toimintaa stimuloivien kasvutekijöiden avulla.

Täsmälääkkeet

Täsmälääkehoidolla tarkoitetaan sellaista lääkitystä, jonka vaikutukset pystytään kohdistamaan tiettyjä syöpäsoluissa esiintyviä aineita tai niiden toimintaa vastaan niin ettei lääkkeen vaikutus ulottuisi muualle kehoon. Täsmälääkehoidon sivuvaikutukset ovat monesti vähäisempiä verrattuna solunsalpaajahoitoihin. Usein täsmälääkkeitä (erityisesti vasta-aineita) kuitenkin yhdistetään solunsalpaajahoitoihin, jolloin hoidosta seuraa solunsalpaajan aiheuttamia sivuvaikutuksia.

Sädehoito

Hoitotoimenpiteenä kivuton sädehoito pyrkii pahanlaatuisten solujen tuhoamiseen ja kasvainten koon pienentämiseen ionisoivan säteilyn avulla. Hoito kohdistetaan suoraan kasvaimeen ja/tai etäpesäkkeisiin. Hoitoa annetaan yleensä pieninä annoksina useana päivänä. Sädehoito on hyvin siedetty hoitomuoto. Usein sädehoito yhdistetään esimerkiksi solunsalpaajahoitoon.

Sädehoitoa voidaan käyttää joidenkin yksittäisten pahanlaatuisten veritautien aiheuttamien oireiden lievityksessä, antamalla sädehoitoa tautipesäkkeisiin. Erityisesti luustopesäkkeiden aiheuttamiin kipuihin sädehoito auttaa usein.

Vaikka säteily voidaan nykyään kohdentaa hyvin suoraan kasvaimeen, säteily vaikuttaa myös terveisiin soluihin. Näin ollen sivuvaikutuksia voi ilmetä sädehoidettavan alueen viereisistä kudoksista.

Sädehoito (HUS)