Eturauhassyövän oireet

Eturauhassyöpä on yleensä pitkään oireeton. Tyypillisimpiä oireita ovat erilaiset virtsaamiseen liittyvät vaikeudet.

Paikallisessa vaiheessa eturauhassyöpä ei yleensä aiheuta oireita tai oireet voivat liittyä virtsaamiseen. Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun oireet voivat olla samantyyppisiä kuin eturauhassyövän paikallisoireet. Laajentunut eturauhanen voi ahtauttaa virtsan kulkua tai jopa tukkia sen. Tyypillisimpiä oireita ovat virtsaamisen aloittamisen vaikeus, heikko virtsasuihku, ponnistamisen tarve ja pitkään kestävä virtsaaminen. Niin sanottuja kerääntymisoireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, yövirtsaaminen, virtsapakko ja siihen mahdollisesti liittyvä virtsan karkaaminen eli inkontinenssi. Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja eturauhassyöpä voivat esiintyä myös yhtä aikaa. Virtsaamisoireiden vuoksi tehdyt tutkimukset voivat joissakin tapauksissa myös johtaa eturauhassyövän löytymiseen, vaikka hyvänlaatuinen liikakasvu olisikin ensisijaisesti virtsausoireiden taustalla.

Selvempiä oireita eturauhassyöpä aiheuttaa vasta levitessään etäpesäkkeiseksi taudiksi. Tuolloin tyypillisimpiä oireita ovat luustokivut, joita voi tuntua alaselässä, lantiossa tai lonkkien alueella. Myös anemia ja yleiskunnon huonontuminen voivat kuulua levinneen taudin oireisiin.

Miehet hakeutuvat tutkimuksiin nykyään usein jo oireettomassa vaiheessa terveystarkastuksen yhteydessä tai syöpä löytyy sattumalta virtsaoireita selviteltäessä. Hyvä asia on, että tällöin eturauhassyöpä saadaan kiinni paikallisessa, parantavasti hoidettavissa olevassa vaiheessa. Huono asia on se, että samalla löydetään osalla miehistä pieniä eturauhaskasvaimia, jotka solutyypiltään ovat hyvin hitaasti eteneviä eivätkä kenties etenisi oireiseksi eturauhassyöväksi koskaan. Näissä hitaasti etenevissä tapauksissa hoitojen haittavaikutukset saattavat olla suuremmat kuin hoidoista saatava hyöty.

eturauhasen syövän oireet

Kyllä

Päivitetty  6.7.2022