Sepelvaltimotaudin diagnoosi voidaan usein tehdä potilaan oireiden, lääkärin kliinisen tutkimuksen ja rasituskokeen (rasitus-EKG) perusteella. Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus on aiheellinen, jos potilaan arvellaan hyötyvän sepelvaltimon/sepelvaltimoiden
pallolaajennuksesta tai
ohitusleikkauksesta. Ennen toimenpiteitä tarvitaan mahdollisimman tarkka tieto sepelvaltimoiden tilasta.
Kun sepelvaltimotaudin oireisto on vakaa, varjoainekuvaus
tehdään esimerkiksi muutaman kuukauden kuluessa lähetteen saapumisesta toimenpideyksikköön. Jos kyseessä on äkillisesti ilmaantunut tai äkillisesti
pahentunut ja epävakaa oireisto, kuvaus tehdään kiireellisesti.
Sepelvaltimoiden
varjoainekuvaus voidaan tehdä polikliinisesti jolloin kotiudutaan samana
päivänä. Toisinaan sairaalassa täytyy olla pari päivää vuodeosastolla
esimerkiksi munuaisten vajaatoimintaa sairastavat tarvitsevat nesteytystä
varjoaineen poistumiseksi elimistöstä.
Toimenpiteen kulku
Toimenpide tehdään
paikallispuudutuksessa rannevaltimosta tai
nivusvaltimosta. Sepelvaltimoon asetetun katetrin avulla ruiskutetaan
jodipitoista varjoainetta, jonka kulku sepelvaltimoissa kuvataan
röntgensäteiden avulla. Kuvauksia tehdään useista suunnista ja molemmista
sepelvaltimoista erikseen.
Tarvittaessa varjoainetutkimusta täydennetään
sepelvaltimon sisäisellä painemittauksella tai ultraäänikuvauksella. Varjoainetutkimuksen
tuloksien perusteella hoitopäätös tehdään potilaan kanssa eri vaihtoehdoista
keskustellen.
Yliherkkyys jodille
Ennen tutkimusta
annetaan esilääkitys, joka ehkäisee mahdollista yliherkkyysreaktiota jodia
sisältävälle varjoaineelle.
Jos potilas on aiemmin
saanut vakavia yliherkkyysoireita jodia sisältävästä varjoaineesta, sepelvaltimoiden
varjoainekuvaus voidaan potilaan ja
lääkärin yhteisen harkinnan mukaan tehdä. Silloin käytetään vahvaa, allergisia
reaktioita ehkäisevää lääkitystä.
Sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen riskit
Sepelvaltimoiden
varjoainekuvaus ei ole täysin vaaraton toimenpide. Valtimon
pistospaikan kipu, mustelma tai turvotus ovat melko tavallisia, mutta
yleensä viattomia seuraamuksia. Joskus pistospaikan vuoto voi pitkittää
sairaalahoitoa ja poikkeustapauksissa valtimoon voi syntyä repeämä, joka
joudutaan ompelemaan leikkaussalissa vuodon tyrehdyttämiseksi. Henkeä
uhkaavat valtimoverenvuodot lantion alueelle tai vatsakalvon takaiseen
tilaan ovat erittäin harvinaisia.
Sepelvaltimoiden
varjoainekuvauksen aikana voi tulla rytmihäiriö, jota hoidetaan joko
lääkkeillä tai sähköisellä rytminsiirrolla. Jännitys ja valtimon pistoon
liittyvä kipu voivat laukaista kiertäjähermon toimintaa kiihdyttävän
heijasteen, joka johtaa verenpaineen laskuun ja sykkeen hidastumiseen.
Silloin tulee heikottava, huono olo ja pahoinvointia. Oireet korjautuvat
nopeasti nesteensiirrolla ja kiertäjähermoa salpaavalla lääkkeellä.
Hyvin
sairaissa ja pinnaltaan hauraissa sepelvaltimoissa katetrin kärki voi
saada aikaan paikallisia vaurioita. Sisäpinnaltaan rosoisesta
ateroskleroottisesta aortasta voi irrota kalkkisiruja, kolesterolimassaa
tai paikallista hyytymää, josta voi olla seurauksena aivoverenkierron
häiriö, jopa aivoinfarkti. Kuolema varjoainekuvauksessa on äärimmäisen
harvinainen komplikaatio, joka liittyy lähinnä kaikista vaikeimmin
sairaiden potilaiden tutkimuksiin.
Tutkimuksessa käytettävä
varjoaine voi pahentaa jo olemassa olevaa munuaisten vajaatoimintaa.
Hyvä nestehoito ennen ja jälkeen varjoainekuvauksen vähentää
munuaisvaurion vaaraa. Sepelvaltimokuvauksen vakavimpien
komplikaatioiden (vakava verenvuoto, aivoinfarkti, kuolema, vakava
munuaisvaurio) yhteenlaskettu riski on noin 0,5 – 1 %.
Edellinen sivuSeuraava sivu