Toipuminen sydänleikkauksen jälkeen

Sydänleikkauksesta toipuminen on yksilöllistä ja kestää useita viikkoja, jopa kuukausia. Omalla aktiivisuudella voi edistää toipumistaan monin tavoin.

Sydänleikkaus on toimenpide, jonka tavoitteena on toimintakyvyn ja elämänlaadun parantaminen. Toipuminen on yksilöllistä ja kestää useita viikkoja, jopa kuukausia. Toipumiseen vaikuttavat mm. ikä, yleiskunto ja vointi ennen leikkausta. Oma aktiivisuus toipilasaikana on tärkeää.

Kotona leikkauksen jälkeen selviää itsenäisesti päivittäisistä toimista kuten peseytymisestä, pukeutumisesta ja haavanhoidosta sekä kevyistä kotiaskareista. Kuntoa voi alkaa kohottaa heti lyhyillä kävelylenkeillä. Ennen kotiin lähtöä fysioterapeutti kertoo liikunnassa ja kuntoutumisessa huomioitavat asiat ja käy läpi toipilasajan rajoitteet.

Toipumisen alkuvaiheessa vointiin vaikuttaa eniten leikkaushaava, joka useimmilla potilailla on keskellä rintalastaa. Rintalastan luutuminen kestää noin kaksi kuukautta. Riuhtaisevia ylävartalon liikkeitä, äkillisiä ponnisteluja ja painavien taakkojen nostamista ja kantamista tulee välttää luutumisen ajan. Haava-alueen iho paranee 2–3 viikossa. Tämän jälkeen voi mennä saunaan. Kotiin lähtiessään potilas saa erillisen haavanhoito-ohjeen osastolta.

Joissakin leikkauksissa haava on kyljessä. Näissä tapauksissa kipua aiheuttavaa liikettä tulee välttää. Toipilasaika on lyhempi, noin 6–8 viikkoa.

Toipilasajan ohjeissa voi olla eroja riippuen siitä, missä hoitolaitoksessa sydänleikkaus tehdään. Kotiin lähtiessä kaikkii saavat hoito- ja kuntoutusohjeet kotiin.

toipuminen; kuntoutuminen; haava; sydänkirurgia; rytmihäiriö; sydän; lääkehoito

Kyllä

Päivitetty  17.7.2020