Sydänlääkäri selitti asiallisesti että sairauteni ensimmäinen oire voi olla äkkikuolema, se voi pysyä oireettomana, tila voi muuttua hitaasti tai romahtaa nopeasti. Minulta pääsi itku.

Elämä muistutti rajallisuudestaan. Optimistina luotin ettei pahin mahdollinen osuisi kohdalleni. Kyyneleet kuivuivat ja oireettomana jatkoin aikuistuvan nuoren elämää. Äkkikuolemaa ei tullut. Sen sijaan sydämeni tila huononi hitaasti kymmenien vuosien aikana vuonna 2016 tehtyyn sydämensiirtoon asti.

Sydämen vajaatoiminta hivuttautui arkeeni melkein huomaamatta 2000-luvun alussa. Rytmihäiriöt olivat aiemmin vaivanneet tiheään tahtiin ja sähköiset rytminsiirrot tulleet hyvin tutuiksi. En osannut nähdä yhteyttä keskivartalon turpoamisen ja sydämen vajaatoiminnan välillä eikä minulla ollut aavistustakaan, että nesteenpoistolääkkeet saattavat aiheuttaa kihtikohtauksen.

Ihmettelin miksi särkylääkkeet eivät lievittäneet sietämättömän kipeitä jalkateriäni, jotka olivat kuin tulessa. Kun lopulta kihti löytyi kipujen syyksi, kivut loppuivat viikossa kasvisruokavaliolla.

Sydämeni sykki tuohon aikaan eteisvärinärytmiä, joka teki olostani huonovointisen ja raskaan erityisesti liikkuessa. Paikallaan oleminen helpotti oloani.

Tein valmiiksi hyvällä alulla olleen väitöskirjani. Istuminen ei kohottanut kuntoani, mutta tunsin itseni silti terveemmäksi ja tyytyväisemmäksi. Olin saanut päätökseen minulle tärkeitä ammatillisia asioita sairaudestani ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäännistä huolimatta.

Pidin painonnousua vähäisestä liikkumisesta johtuvana lihomisena. Ongelman ratkaisuksi ostin isompia vaatteita turvotuspäivien varalle.