Sairaalassa

Luottavaisin mielin tulevaa kohti

Leikkausta edeltävä yö kotona meni yllättävän hyvin, vaikka en ottanut saamaani unilääkettä. Leikkausaamuna minun täytyi olla seitsemältä LEIKO-osastolla. Halusin mennä bussilla, jotta saisin hetken omaa rauhaa ennen kirjautumista sairaalaan.

Aamuyö oli sateinen, tuntui hyvältä hengittää maaliskuun lopun raikasta kevätilmaa. Pikainen puhelu puolison kanssa ennen osastolle menoa, tunteet olivat molemmilla pinnassa, mutta minulla oli edelleen hyvä fiilis valmistautuessa leikkaukseen.

Karvojen ajo nivusista, navan ympäristöstä ja rintalastan alueelta. Navan puhdistus. Suihku. Unilääkkeen otto. Vaatteet ja varusteet pusseihin odottamaan osastoaikaa. Sänky tuli hakemaan 07:30, ei juurikaan jännitystä. Siirto sängyllä leikkaussalin lähistölle, jossa oli muitakin leikkauksiin meneviä potilaita. Muut vietiin ensin, minun siirto tuli kahdeksan aikaan.

Kun minut oli kyyditty sängylläni viileään leikkaussaliin, leikkaustiimi kävi esittäytymässä. Tiesin olevani parhaassa mahdollisessa hoidossa! Sen jälkeen alkoi tapahtua. Siirto sängystä leikkauspöydälle, sairaalapaita pois ja kädet krusifiksiasentoon. Molempiin käsivarsiin alkoi ilmestyä kanyyleitä.

Hyvin rauhallinen fiilis edelleen, unilääke ei väsyttänyt juurikaan. Anestesialääkärin ilmoittaessa, että nyt nukutetaan, sain happimaskin kasvoilleni. Odotin milloin taju lähtee, eikä siinä ehtinyt edes kymmeneen laskea...

Kaikki hyvin!

Leikkaus kesti 8 tuntia, josta 3 tuntia olin sydän-keuhkokoneessa sydän pysäytettynä. Oma läppä pystyttiin säästämään ja laajentunut aortan tyvi korvattiin verisuoniproteesilla, johon sepelvaltimot ommeltiin kiinni. Aorttaläpässä havaittiin vähän kalkkeumaa, mutta se ei estänyt plastian tekemistä. Aortan kaaressa oli myös ollut hieman rakenteellisia poikkeamia, mutta sen verran vähäisiä, ettei sitä päätetty korvata proteesilla.

Heräsin illalla teholta. Yritin hengittää, mutta tunsin putken suussani. Hoitajat huomasivat heräämiseni ja hengitysyritykseni, joten päättivät ottaa putken pois. Nielu imurointiin limasta, tuntui hyvältä hengittää!

Leikannut lääkäri kävi kertomassa kuulumiset, kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan ja leikkaustulos oli erinomainen. Olin tosi fiiliksissä ja kiitollinen!

Leikkaushaava oli siististi teipeissä. Leikkausalueelta tuli kaksi pleuradreeniä, eräänlaisia putkia, ylimääräisen nesteen poistamista varten.

Sydämeen meni tahdistinjohdot, joita olisi tarvittaessa voitu käyttää sydämen rytmin ohjaamiseen. Kaulassa oli kanyyli kipulääkkeiden annostelua varten. Molemmissa käsissä kaksi kanyyliä. Nenässä happiviikset. Virtsaputkikanyyli. Rinnassa elektrodit sydänfilmin tarkkailuun, sormessa happisaturaatiomittari. Olihan monta piuhaa ja putkea miehessä kiinni!

Aika hidastuu, mutta ruoka maistuu

Puolisoni soitti teholle ja puhuttiin hetki. En muista puhelun sisältöä mutta iloisuuteni jäi mieleeni! Yöllä aika tuntui menevän tosi hitaasti. Tuntui siltä, että heräilin 5 minuutin välein ja katsoin seinällä olevaa kelloa.

Kipulääkitystä piti pyytää monta kertaa yön aikana. Nesteitä leikkausalueelta poistava laite piti kummallista ääntä, kysyin hoitajilta äänestä. Ihan kuin olisi ollut vesiputous lähellä. Jano oli jatkuva, mutta juoda ei saanut kuin pieniä suullisia kerrallaan. Nestemäärää haluttiin rajoittaa mahdollisen pahan olon takia.

Seuraava aamulla olin vielä teholla ja vuorossa oli keuhkoröntgen sängyssä maaten. Kuva-aihio ujutettiin selän alle ja pyörillä kulkeva kuvauslaite siirrettiin sängyn päälle. Itse olin huolissani juuri sahatun rintalastani puolesta, mutta huoli oli turha, niin ammattitaitoisesti homma hoitui.

Fysioterapeutti oli tullut paikalle samaan aikaan. Tarkoitus oli nousta ensimmäistä kertaa istumaan ja tehdä puhallusharjoitukset. Kivut olivat kovat, kun yritin nousta fysioterapeutin avustamana ohjeiden mukaisesti vetäen liinasta, joka oli kiinnitettynä sängynpäätyyn. Pyydetty kipulääke imeytyi nopeasti kaulakanyylin kautta ja toisella yrityksellä pääsinkin istumaan.

Muutama puhallus pulloon, kuulemma oli hyvät ja voimakkaat puhallukset. Limaa irtosi melkoisesti. Palkkioksi hyvin suoritetuista tehtävistä sain ruokaa; vähän velliä ja mustikkasoppaa. Kylläpä maistui! Fysioterapeutin avustamana takaisin makuuasentoon itse kiinni pitäen liinasta.

Uudet maisemat ja tärkeä pullo

Iltapäivästä oloni oli jo sen verran vahva, että minut päätettiin siirtää sydänleikattujen vuodeosastolle. Kardiologi kävi testaamassa, että tahdistinjohdot toimivat. Laite kytkettiin piuhoihin ja nuppia vääntämällä sykettä saatiin nostettua ja laskettua!

Harjoittelijahoitajalle opastettiin kuinka pleuradreenit poistetaan: keuhkot täyteen ilmaa, hengityksen pidätys ja hoitaja veti letkut ulos. Aika häijyltä tuntui syvällä vatsassa. Seuraavaksi kaulakanyylin poisto samoilla ohjeilla, lähti huomattavasti vähemmillä tuntemuksilla irti. Myös sydänfilmin seurantajohdot ja happisaturaatiomittari poistettiin.

Minut siirrettiin tornisairaalan leikkaussalikerroksesta lisäsiiven ylimpään kerrokseen, jossa sydänkirurginen vuodeosasto sijaitsi silloin kun tornisairaalan vuodeosastot olivat remontissa. Päädyin neljän hengen huoneeseen, mutta sain ikkunapaikan, josta olin todella tyytyväinen! Osastolla minut kytkettiin televalvontamonitorointiin, jolla sydänfilmiä ja sykettä voidaan seurata monitoreista jatkuvasti potilaan ollessa osastolla. Systeemiin kuului ihoon kiinnitettävät elektrodit sekä mukana kannettava pienikokoinen lähetin.

Fysioterapeutti tuli käymään, tehtiin pulloon puhallukset ja kerrattiin kuntoutusliikkeet. En voi liiaksi korostaa kuinka olennainen osa hyvä fysioterapeutti on kuntoutumista. Hänen täytyy saada potilaat liikkeelle, koska liikkumalla kuntoutuminen nopeutuu huikeasti.

Puhallusharjoitukset pitävät keuhkot vapaana limasta vastapaineen avulla ja jumppaliikkeet ylävartalon toimintakykyisenä. Edellisessä leikkauksessa ei ollut näin vahvasti ohjattua toimintaa fysioterapeutin toimesta ja mm. siitä syystä keuhkoihini kertyi nestettä, joka piti punkteerata pois. Mieluummin puhallan kuin menen punkteeraukseen uudestaan! Ensimmäinen yö osastolla meni vaihtelevasti. Kipuja oli vielä paljon, joten jouduin pyytämään kipulääkkeettä kolmen tunnin välein. Lääkkeen avulla nukutti hyvin, mutta kipuihin kuitenkin aina heräsi.

Päivärutiineja ja hankala hikka

Osastolla aamumittaukset alkoivat viiden jälkeen. Paino, verenpaine, kuume, happisaturaatio, leposyke ja verikokeet otettiin joka aamu.

Painoa oli kertynyt ylimääräisistä nesteistä viisi kiloa lisää verrattuna leikkausta edeltävään tilanteeseen. Minulla oli lievää lämmönnousua joka aamu. Klexane-verenohennuslääke pistettiin aamuin-illoin vatsaan. Piikki olisi pitänyt pistää rasvakudokseen, mutta kun minulla ei sellaista ollut, niin pistettiin suoraan vatsalihakseen. Tämä aiheutti pallean toimintahäiriöitä; siitä oli seurauksena hikka, josta oli lähes mahdoton päästä eroon.

Pääsin suihkuun hoitajan saattamana ja samalla virtsakatetri ja kaikki teippaukset haavan päältä otettiin pois. Olo tuntui varsin huteralta, onneksi seinässä oli kahvat mistä ottaa tukea. Hoitaja ei avustanut suihkussa, yksin piti pärjätä.Suihkun jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa lenkille. Fysioterapeutti oli mukana tukemassa, ensin rollaattorilla ja heti perään ilman tukea. Tuntui mahtavalta pystyä tekemään näin paljon näin nopeasti leikkauksen jälkeen!

Tästä innostuneena katsoin saapuneet viestit puhelimesta ensimmäistä kertaa. En kuitenkaan pystynyt vastaamaan viesteihin kirjoittamalla, kun ei sormien hienomotoriikka toiminut kunnolla. Se ärsytti suunnattomasti.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli sydämen ultraäänikuvaus. Koko päivän jatkunut hikka uhkasi estää kuvauksen suorittamisen. Hikka kesti koko päivän, sen sai hetkellisesti lopetettua silloin tällöin mutta heti kun liikutti vähän vartaloa ja käytti vatsalihaksia, hikka alkoi uudelleen! Hikan lisäksi yläselän lihaksisto alkoi oireilla.

Kiipeilyharrastukseni takia yläselän lihakset ovat vahvat ja oltuaan useita tuntia kovassa venytyksessä leikkauspöydällä alueen lihaskalvot olivat pahasti jumiutuneet. Fysioterapeutti sai oloa hiukan helpotettua kinesioteippauksen avulla, mutta parhaiten kipuja sain pidettyä loitolla tekemällä määrättyjä jumppaliikkeitä. Erityisesti säryt vaivasivat öisin, joten jumppasin useaan otteeseen yön aikana.

Päivä päivältä vahvempi ja mieli kohti kotia

Seuraavat neljä osastopäivää menivät pääsiäisen merkeissä ja minun kohdallani pääasiassa pulloon puhallellen, jumppailen ja erityisesti kävellen. Ystävien vierailut piristivät päiviä todella paljon. Viikon kuluttua leikkauksesta päivittäinen kävelymatkani oli jo kokonainen kilometri! Minulla oli kova halu kuntoutua ja oloni oli vahva!

Pääsiäisen jälkeen minulla oli mahdollisuus kotiutua, jos kaikki olisi kunnossa. Paino oli tippunut lähes leikkausta edeltäneeseen painoon, ei kuumetta, verenpaine hyvä ja veriarvot normaalit. Mutta sormesta happisaturaatiota mitattaessa syke näytti korkeita lukuja ja epäiltiin eteisvärinää. Minut laitettiin takaisin telemetriaseurantaan ja kiellettiin aamiaisen syöminen, sillä jos kyseessä olisi eteisvärinä, hoitona olisi nukutuksessa annettava tahdistus sydämelle. Aika pian kuitenkin todettiin, että kyseessä oli mittausvirhe johtuen kiipeilijälle tyypillisestä sormen paksusta nahasta.

Lääkärinkierrolla todettiin kaiken olevan kunnossa kotiutusta varten. Fysioterapeutin kanssa käytiin läpi kuntoutusohjeet kolmen kuukauden sairausloman ajalle. Kardiologi teki ultraäänitutkimuksen, todettiin että kaikki on kunnossa. Vasen kammio oli ehtinyt pienentyä merkittävästi verrattuna leikkausta edeltäneeseen tilanteeseen eikä aorttaläpästä ollut enää kuin minimaalinen vuoto. Erinomaisia uutisia siis!

Leikannut lääkäri kävi vielä tapaamassa lääkärinkierron jälkeen ja toivottamassa hyvää jatkoa. Mielestäni hieno ele! Myös minua hoitaneilla sairaanhoitajilla oli erittäin ammattitaitoinen ja positiivinen ote potilaisiin koko hoitojaksoni ajan, tunsin olevani erinomaisessa hoidossa. Jälkitarkastus määrättiin kolmen kuukauden päähän, jolloin olisivat verikokeet, sydänfilmi, keuhkoröntgen, ultraääni ja lääkärin vastaanotto. Töistä sairauslomaa jälkitarkastukseen asti.