Ennen leikkausta

Aorttaläppä alkoi vuotamaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Minut laitettiin aorttaläppäleikkausjonoon.

Missä vika...?

Elektroniset verenpainemittarit tekivät tuloaan markkinoille 1990-luvun alkupuolella. Pääsin kokeilemaan tällaista mittaria eräillä messuilla ja sain aikaan melkoisen ihmetyksen tuote-esittelijälle. Käsivarresta mitattuna verenpaineeni oli 180/130 ja esittelijä ei ollut uskoa silmiään.

Tehtiin useampia mittauksia, mutta joka kerralla laite antoi itsepintaisesti samat lukemat. Eihän 15-vuotiaalla voi tuollaista verenpainetta olla! Hän kuitenkin ehdotti, että kävisin mittauttamassa arvot perinteisellä mittarilla. Arvot mitattiin ja vastaavia lukemia näytti perinteinenkin mittari. Jaloista mitattuna arvot olivat myös reilusti koholla.

Lääkäri lähetti minut pikavauhtia tarkempiin tutkimuksiin ja löydöksenä oli rakenteellisia vikoja sydämessäni, mutta hyvänä uutisena se, että minulla oli erittäin vahva ja hyvin toimiva sydän muutoin.

Ahtauma ja siitä seurannut korkea verenpaine eivät olleet ehtineet aiheuttaa pysyviä haitallisia muutoksia sydämeeni, mutta silti ahtauma haluttiin korjata mahdollisimman pian. Tutkimuksissa selvisi myös, että minulla on kaksipurjeinen aorttaläppä, joka vuotaa. Vuoto todettiin kuitenkin sen verran pieneksi, ettei sitä korjattaisi samassa leikkauksessa vaan jäätäisiin seuraamaan tilannetta.

Operaatio suoritettiin avosydänleikkauksena kylkiluiden välistä ja laitettiin verisuoniproteesi ahtautuneen suonen tilalle. Leikkaus sujui hyvin ja kuntoutuminen oli nopeaa, olinhan silloin vielä niin nuori.

Parempi sydän, mutta ei vielä täydellinen

Nyt minulla oli diagnoosi ja tieto, että joskus tulevaisuudessa voi olla edessä toinen sydänleikkaus, jossa vuotava kaksipurjeinen aorttaläppä täytyy korjata. Elämääni tämä tieto ei kuitenkaan juurikaan rajoittanut, sillä lääkärit kielsivät minulta vain joitakin liikuntamuotoja ja määräsivät vuosittaiset kontrollikäynnit kardiologian poliklinikalle. Minulla oli nyt vahva sydän ja suonet kunnossa, joten elämä oli mallillaan ja pärjäsin normaalielämässä sekä urheilu-harrastuksissani kilpatasolla paremmin kuin koskaan!

Sydäntäni seurattiin vuosittain mm. verikokeilla, sydänfilmillä, ultraäänellä, magneettikuvauksilla ja rasituskokeilla. Silloin tällöin myös neliraajaverenpainemittauksella, vuorokauden verenpaineseurannalla ja Holter-tutkimuksella. Liikunta ja terveelliset elämäntavat pitivät minut ja sydämeni hyvässä kunnossa, vuodesta toiseen kaikki oli kunnossa.

Noin 20 vuotta meni edellisestä leikkauksesta, kun aorttaläppä alkoi vuotaa vuosi vuodelta pahemmin. Tällöin päätin alkaa seurata sydämeni tilaa myös omatoimisesti urheilijoille tarkoitetulla mittarilla. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, etten jaksanut kunnolla normaalisti liikkua ja tehdä töitä.

Rasituskokeessa en saanut polkea muutamaa minuuttia pidempään ennen kuin se piti keskeyttää verenpaineen ylitettyä asetetut maksimiarvot. Lisätutkimukset ja verenpaineen pitkäaikaisseurannan tulokset tuottivat diagnoosiksi vaikea-asteisen sydämen vajaatoiminnan.

Läppävuoto oli nyt jo niin merkittävä, ettei vahvinkaan sydän pystynyt enää kompensoimaan vuotoa. Minulla oli huippu-urheilijan sydän, joka toimi vain 40% teholla! Vastaanotolla todettiin, että korjaustoimenpide vaatii jälleen avosydänleikkauksen, mutta tällä kertaa rintalastan kautta. Minut laitettiin leikkausjonoon.

Tutkimusmatkalla taitavien lääkäreiden kanssa

Ennen leikkausta pääsin tutustumaan minulle vielä tuntemattomiin tutkimusmenetelmiin. Ensimmäisenä oli vuorossa ruokatorven kautta suoritettava ultraäänitutkimus (transesofageaalinen tutkimus). Tällä tutkimuksella pystytään tarkastelemaan erityisen hyvin läpän kuntoa ja toimintaa. Tutkimus ei ole kaikkein mukavimmasta päästä potilaan kannalta, mutta taitavan lääkärin käsittelyssä se oli nopeasti ohitse.

Seuraavana pääsin maistelemaan konjakin makuisia nitroja tietokonetomografian yhteydessä. Kuvaus tehtiin varjoaineen kanssa, jotta verisuonet erottuisivat kuvissa paremmin. Varjoaineen annostelu aiheuttaa koko vartalon läpi kulkevan lämpöaallon ja metallisen maun suuhun. Tutkimusten perusteella todettiin, että aorttaläppäni pitäisi olla sen verran hyväkuntoinen, että leikkaus tehtäisiin ensisijaisesti oma läppä säästäen (läppäplastia).

Odotellessani vahvistusta leikkauspäivästä osallistuin Meilahdessa järjestettävään sydänleikkaukseen tulevien potilaiden infotilaisuuteen. Parin tunnin aikana käytiin läpi erilaisia sydänleikkauksia, kuinka ne tehdään sekä esiteltiin mm. verisuoniproteesit ja erilaiset keinoläpät.

Toisena kokonaisuutena käsiteltiin mitä sairaalassa tapahtuu ennen ja jälkeen leikkauksen sekä mitä kuntoutumisajanjaksona tulee ottaa huomioon ja kuinka valmistautua siihen. Vastaava asiasisältö oli lähetetty kotiin kirjallisessa muodossa, mutta mielestäni tällainen infotilaisuus on erittäin hyvä tapa jakaa tietoa ja antaa potilaille mahdollisuus esittää kysymyksiä. Kirjallinen materiaali sisälsi myös läheisten oppaan, johon oli koottu mm. tärkeät puhelinnumerot ja muut läheisille olennaiset asiat leikkaukseen ja sen jälkeiseen jaksoon liittyen. Infotilaisuuden ja kirjallisten materiaalien ansiosta sekä minulle että puolisolleni tuli hyvin luottavainen olo tulevasta leikkauksesta ja kotona tapahtuvasta hoitojaksosta, kun tiesi mitä oli odotettavissa.

Mielen ohjelmointia ja tärkeitä valintoja

Noin kuukautta ennen leikkausta sain tietää leikkauksen ajankohdan. Ennen leikkaukseen saapumista hampaat täytyy käydä tarkastuttamassa mahdollisten tulehdusten varalta. Hampaat ja leukaluu röntgenkuvattiin ja todettiin, että vanha juurihoidettu hammas saattaa sisältää pienen tulehduspesäkkeen, joten se tuli poistaa.

Valmistauduin leikkaukseen ja tulevaan kolmen kuukauden kuntoutumisajanjaksoon mm. lukemalla positiivista psykologiaa. Mielestäni tästä oli suurta apua, koska mieli selkeästi valmisti myös kehoani tulevaan ja auttoi suuntaamaan katseen kuntoutuksen jälkeiseen parempaan elämään.

Ennen leikkauspäivää oli vielä valmisteleva käynti Meilahdessa. LEIKO-osastonhoitaja (LEIKO = leikkaukseen kotoa) selvitti päivän kulkua ja varmisti, että kaikki sovitut asiat oli tehty. Keuhkoröntgenkuva otettiin referenssiksi leikkauksen jälkeistä aikaa varten ja keuhkojen toimintaa testattiin spirometrillä.

Fysioterapeutin kanssa käytiin läpi pulloon puhallusharjoitukset, kuinka sängystä noustaan leikkauksen jälkeen sekä osastolla ja kuntoutusaikana päivittäin tehtävät jumppaliikkeet. Anestesialääkäri halusi tietää aiemmat leikkaukset ja nukutukset sekä mahdolliset lääkeaineallergiat. Päivän päätteeksi tapasin vielä leikkaavan lääkärin. Hän selitti minulle vaihtoehtoiset leikkausmenetelmät.

Ensisijaisesti yritettäisiin tehdä läppäplastia, mutta jos se ei jostain syystä olisi mahdollista, niin vaihtoehtoina olisi joko mekaaninen tai biologinen läppä. Kaikissa vaihtoehdoissa oli hyvät ja huonot puolensa. Läppäplastialla korjattu läppä ei välttämättä pysy vuotamattomana loppuelämää, mutta verenohennuslääkitystä ei tarvitsisi käyttää.

Sama etu oli biologisen läpän tapauksessa, mutta sen käyttöaika minun tapauksessani olisi ollut 5-10 vuotta, jonka jälkeen läppä olisi tarvinnut uusia. Mekaaninen läppä olisi pitkäikäisin, mutta se vaatii elinikäisen verenohennuslääkityksen. Aktiivisesta kiipeilyharrastuksesta johtuen toivoin, että läppäplastia onnistuisi, mutta valitsin mekaanisen läpän kuitenkin kakkosvaihtoehdoksi.


Seuraava sivu