Teatterissa

Jaana luuli minun nukkuvan, tönäisi ja kosketti poskeani, en kuitenkaan herännyt. Ensiapukursseja käyneenä Jaana osasi kokeilla pulssiani ja tarkistaa hengitykseni -ei pulssia, ei hengitystä, ei elonmerkkejä.

​Perjantaina 18.10.2013 olimme elämänkumppanini Jaanan kanssa Åbo Svenska Teaternissa katsomassa Beethovenin elämästä kertovaa näytelmän 33 variatoner kenraaliharjoitusta. Keskimmäinen tyttäreni Fia oli näyttelemässä ja vanhin tyttäreni Hanna oli piippuhyllyllä katsomassa näytelmää. Kaikki oli hyvin, niin luulin.

Kesken näytöksen kello 19.55 Jaana luuli minun nukkuvan, tönäisi ja kosketti poskeani, en kuitenkaan herännyt. Ensiapukursseja käyneenä Jaana osasi kokeilla pulssiani ja tarkistaa hengitykseni -ei pulssia, ei hengitystä, ei elonmerkkejä. Nyt oli tosi kyseessä. Ambulanssi soitettiin välittömästi, vieressä istuneen miehen avulla minut raahattiin lämpiön puolelle, laitettiin makuulle, hengitystiet tarkistettiin ja pulssia ei edelleenkään ollut. Hätäkeskus antoi elvytysohjeita ambulanssia odotellessa. Näytöstä Jaanan pyynnöstä ei keskeytetty – ”show must go on.”

"Jos jossain pitää kuolla, niin teatterin lämpiössä läheisten läsnä ollessa ja Beethovenin Requiemin soidessa"

"Älä luovuta"


Muutama rivi loppuarviosta ei kerro läheskään kaikkea tilanteen dramatiikasta. Seitsemän ensihoidon huippuammattilaisen elvytyksestä huolimatta sydämeni ei käynnistynyt 30 - 35 minuutin aikana. Jaana ja tyttäreni Hanna päästettiin luokseni. Jaana tarttui käsiini ja Hanna jalkoihini. ”Älä luovuta - et voi jäädä tähän” Jaanan toive ja tilanteen koskettavuus sai ensihoidonlääkärin tekemään hienon päätöksen; ”menkää pois, kokeillaan deffaa vielä kerran”.



Edellinen sivuSeuraava sivu

 


Jos jossain pitää kuolla, niin teatterin lämpiössä läheisten läsnä ollessa ja Beethovenin Requiemin soidessa