Terveyskylä sosiaalisessa mediassa
 

Terveyskylä päiväkirja

Terveyskylän päiväkirja on Omapolulle kytkeytyvä mobiilisovellus, jonka avulla hoitavalle ammattilaiselle voidaan välittää tietoja esimerkiksi oireesta tai seurattavasta terveysarvosta tarpeen mukaan jopa useita kertoja päivässä.

​​​​​​Terveyskylän päiväkirja on Omapolulle kytkeytyvä mobiilisovellus, jonka avulla hoitavalle ammattilaiselle voidaan välittää tietoja esimerkiksi oireesta tai seurattavasta terveysarvosta tarpeen mukaan jopa useita kertoja päivässä.

Päiväkirjasovellus on tarkoitettu tiedon syöttöön ja tiedon siirtämiseen, eli sovellus itsessään ei sisällä laskentaa, grafiikan muodostusta tai hälytyksiä.

Sovellukseen syötetyt arvot tallentuvat digihoitopolulle, josta myös hoitava ammattilainen näkee ne. Hoidon seuranta tapahtuu aina digihoitopolulla ammattilaisen valvonnassa.

Terveyskylän päiväkirja on ladattavissa sovelluskaupasta sekä Android- että IOS-laitteelle. Sovellukseen kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella ensimmäisellä käyttökerralla. Tämän jälkeen käyttäjä määrittelee sovellukseen jatkokäyttöä varten nelinumeroisen PIN-koodin.​

Terveyskylän päiväkirja Google Play -kaupassa

Terveyskylän päiväkirja App Storessa​

Päivitetty  22.5.2019 16.35

 

 

HUS logoTAYS logoOYS logoKYS logoTYKS logo