Silmäsairauksien vaikutus näkökenttään
Osa silmäsairauksista aiheuttaa potilaalle niin hitaasti eteneviä näkökenttäpuutoksia, että potilas ei niitä huomaa. Tällöin ajoluvan menettäminen voi olla hankalaa hyväksyä.
Lukuisat silmäsairaudet voivat heikentää tarkkaa näkemistä. Jos tarkka näkeminen kauas ja lähelle on pysyvästi heikentynyt esimerkiksi silmänpohjan erilaisten rappeumien ja diabeettisen silmäsairauden vuoksi, potilaan on yleensä helpompi ymmärtää, että näkökyky ei enää riitä autolla ajamiseen.
Sen sijaan, kun potilaalle kehittyy hitaasti eteneviä puutosalueita näkökenttään ja keskeinen näöntarkkuus säilyy normaalina, kuten glaukoomassa, potilas ei tyypillisesti itse havaitse näkökentän kaventumista ja sairauden etenemistä. Aivot ehtivät sopeutua hitaasti kehittyviin näkökenttäpuutoksiin ja ”täyttävät” puuttuvan näkökenttäalueen. Potilas ei siis yleensä tiedosta tai havaitse näkökenttäpuutosta esimerkiksi harmaana tai puuttuvana alueena.
Glaukoomassa keskeinen näöntarkkuus säilyy hyvänä taudin loppupuolelle asti, vaikka potilaalla voi olla niin sanottu putkinäkö. Potilaalle kenttäpuutos edustaa ”tyhjää” aluetta, toisin sanoen potilas ei tiedosta kenttäpuutosta harmaana tai puuttuvana alueena.
Vaikka tottuminen näkökenttäpuutokseen on sinänsä myönteinen asia, samanaikaisesti potilaille voi olla hyvin vaikea hyväksyä, että näkökenttäpuutos estää autolla ajon, vaikka keskeisen näöntarkkuuden kriteerit täyttyisivät.
Tyypillisesti potilaat kertovat kompensoivansa näkökentän puutosaluetta silmien ja pään liikkeillä, mutta videoidut tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä kokemusta.
Neurologiset näkökenttäpuutokset
Neurologiset näkökenttäpuutokset kehittyvät yleensä nopeasti esimerkiksi aivoinfarktin seurauksena, jolloin potilas saattaa itsekin havaita puuttuvan näkökentän osan, mutta ei välttämättä aina.
Mikäli neurologiseen tapahtumaan liittyy näköoireita tai epäily oireista, tulee neurologin tutkimusten lisäksi myös silmälääkärin arvioida potilas näkökyvyn osalta.