Sidekalvotulehdus

Sidekalvotulehdusta eli konjunktiviittia kutsutaan myös tavalliseksi silmätulehdukseksi. Sidekalvotulehdukseen liittyy yleensä selkeä silmän rähmiminen. Silmätulehdus ei aina vaadi antibioottihoitoa.

Silmän sidekalvo on silmäluomien sisäpintaa ja silmän valkoista osaa peittävä yhtenäinen, kelmumainen ja läpinäkyvä rakenne.

Oireet

Silmän sidekalvotulehduksen oireita ovat silmän rähmiminen, jonka seurauksena luomet saattavat olla yhteen liimautuneet aamulla. Lisäksi silmän valkoista osaa peittävä sidekalvo punoittaa ja silmässä saattaa tuntua rikan tunnetta ja kirvelyä. Näöntarkkuus on normaali, joskin rähmä voi ajoittain sumentaa näköä.

Flunssa voi aiheuttaa sidekalvotulehduksen

Silmän sidekalvotulehdusta saattaa esiintyä hengitystietulehduksen yhteydessä nuhan ja yskän lisäksi. Päiväkoti-ikäisillä lapsilla silmätulehdus liittyy usein virusten aiheuttamaan nuhakuumeeseen. Silmät punoittavat ja voivat vuotaa kirkasta nestettä. Silmätulehdus rauhoittuu yleensä itsestään muutamassa päivässä.

Allergiset tulehdusoireet

Allergisessa sidekalvotulehduksessa tyypillinen oire on kutina, ja sidekalvolla voi olla sekä punoitusta että voimakasta, vesikellomaista turvotusta. Usein allergisessa sidekalvotulehduksessa on muitakin allergisia oireita, kuten kirkasta vuotoa nenästä, pitkittynyttä ärsytysyskää ja atooppista ihottumaa.

Itsehoito

Olennaista sidekalvotulehduksissa on silmien puhdistus useita kertoja päivässä, kaiken näkyvän rähmän poistaminen lämpimällä vedellä huuhtoen.

Lapsen silmiä voi puhdistaa esimerkiksi pyyhkimällä lapsen silmää veteen kostutetuilla vanulapuilla silmän ulkonurkasta sisänurkkaa kohti. Jokaisen pyyhkäisyn jälkeen lappu tulee vaihtaa uuteen.

Virusperäisten sidekalvotulehdusten tarttumista muihin henkilöihin estetään hyvällä käsihygienialla.

Allergisessa sidekalvotulehduksessa oireiden ehkäisyyn ja hoitoon käytetään allergian hoitoon tarkoitettuja silmätippoja, joita on saatavana apteekista myös ilman reseptiä. Joskus silmätipat voivat aiheuttaa silmän kuivumista ja roskan tunnetta, jolloin kannattaa käyttää lisänä silmän kostutustippoja.

Antibiootti silmätippoina tai -voiteena voi nopeuttaa sidekalvotulehduksen paranemista.

Milloin yhteys terveydenhuollon ammattilaiseen?

  • Jos rähmiminen ei helpotu muutamassa päivässä.
  • Jos rähmimiseen liittyy voimakasta kipua, silmäluomien turvotusta tai näön heikentymistä.
konjunktiviitti; silmätulehdus; oireet; sidekalvotulehdus; silmien puhdistus; sidekalvo; rähmiä; rähmä; silmä; rähmintä

Kyllä

Päivitetty  17.8.2023