Mikä silmämelanooma on?

Silmämelanoomalla tarkoitetaan silmän pinnalle sidekalvolle tai silmän sisälle suonikalvostoon syntyvää tummasolusyöpää. Suonikalvossa esiintyvä muoto on yleisin. Melanooman muita esiintymispaikkoja silmässä ovat värikalvo ja sädekehä.

​​Harvinainen silmätauti

Melanooma eli tummasolusyöpä on melanosyyteistä eli väriaine melaniinia muodostavista soluista lähtöisin oleva syöpä.

Uusia silmämelanoomia löytyy Suomessa vuosittain 65−75. Harvinaisuutensa vuoksi silmämelanooman hoito on valtakunnallisesti keskitetty HUSin silmäkasvainpoliklinikalle Helsinkiin.

Haitarin otsikkotaso2
Suonikalvon melanooma

Suonikalvoston melanooman aiheuttaja on vielä tuntematon. Noin 15 prosentilla potilaista on ollut silmässä aikaisemmin luomi, noin 2 prosentilla periytyvä sairastumisalttius (BAP1-syöpäalttiusoireyhtymä) ja 1 prosentilla synnynnäisesti eriväriset silmät (melanosytoosi).

Suonikalvon melanooman mahdolliset oireet

Suonikalvon melanooman oireita voivat olla näöntarkkuuden heikkeneminen, kuvan vääristyminen ja näkökenttäpuutos, jos verkkokalvo irtoaa kasvaimen suurenemisen seurauksena. Punoitusta, kipua tai särkyä ei yleensä esiinny. Joskus oireena on nokisademainen tai salamaniskumainen näköhäiriö. Nämä oireet ovat yleisiä silmän toimintahäiriön oireita eivätkä suoraan viittaa suonikalvon melanoomaan. Oireiden ilmetessä on syytä hakeutua silmälääkäriin niiden syyn selvittämiseksi. Oireiden ilmaantuminen riippuu kasvaimen sijainnista. Silmänpohjan reunalla kasvain voi ehtiä suureksikin ennen oireiden havaitsemista.

Suonikalvon melanooman hoito

Suonikalvon melanooman yleisin hoitomuoto on sädelevyhoito. Muita mahdollisia hoitovaihtoehtoja ovat lämpölaserhoito sekä silmän poisto. Silmä joudutaan poistamaan nykyisin vain harvoin.

Värikalvomelanooma

Värikalvon melanooma on harvinainen. Värikalvokasvaimet ovat yleensä pieniä. Muutos näkyy paljaallakin silmällä tummempana alueena tai laikkuna värikalvossa. Kasvainta on helppo seurata esimerkiksi valokuvien avulla. Värikalvon melanooma kasvaa yleensä hitaasti ja lähettää harvoin etäpesäkkeitä. Hoitona on yleensä leikkaus, jossa kasvainkohta poistetaan kirurgisesti paikallispuudutuksessa, tai sädelevyhoito.

Sädekehämelanooma

Sädekehämelanooma on harvinainen. Sädekehämelaanoma hoidetaan useimmiten sädelevyhoidolla. Joskus sädekehän melanooma voidaan poistaa leikkauksella, joka tapahtuu nukutuksessa.

sädekehä; silmä; silmämelanooma; värikalvo; värikalvomelanooma; sädekehämelanooma; suonikalvon melanooma

Kyllä

Päivitetty  23.8.2023