Kaihin hoito

Kaihin lisääntymisen seuranta ei kuulu julkisen terveydenhuollon piiriin. Aina kaihi ei välttämättä vaadi mitään hoitoa. Mikäli kaihi leikataan, kaihileikkaus on yleensä nopea ja kivuton toimenpide.

Valtakunnalliset kaihin hoitokriteerit

Kaihi ei vaadi minkäänlaista hoitoa silloin, jos kaihimuutokset ovat vain lieviä tai potilaalla ei ole kaihista johtuen merkittävää haittaa arkielämässään. Kaihi saattaa joskus hankaloittaa muiden silmäsairauksien seurantaa tai hoitoa, jolloin kaihin hoitoa voidaan suositella jo aikaisemmassa vaiheessa.

Haittaa aiheuttavan kaihin ainoa hoitomuoto on leikkaus. Suomessa on määritelty valtakunnalliset kriteerit siitä, missä vaiheessa kaihin leikkaamista suositellaan.

Kaihin itsehoito

Kaihin kehittymistä ehkäisevää hoitomuotoa ei ole keksitty.

Kaihiriskiä lisääviä tekijöitä tulee mahdollisuuksien mukaan välttää. Suojalaseja tulisi käyttää tilanteissa, joissa silmän vammautumisriski on suurentunut, kuten esimerkiksi salibandya ja squashia pelatessa, ampuma-aseiden ja ilotulitteiden käytön yhteydessä sekä työstettäessä esimerkiksi metallia. Tupakointia ja liiallista alkoholin nauttimista tulisi välttää, ja silmät tulisi suojata auringon valolta.

Haitarin otsikkotaso2
Yleistä kaihileikkauksesta

Kymmeniätuhansia kaihileikkauksia vuosittain

Kaihileikkauksessa silmästä poistetaan samentunut mykiö ja tilalle asetetaan tekomykiö. Tekomykiö valitaan esimittausten perusteella yksilöllisesti jokaiselle potilaalle.

Kaihileikkauksia tehdään Suomessa vuosittain kymmeniätuhansia sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Suurin osa leikkauksista tehdään ultraäänitekniikkaa käyttäen silmän pintaan tehdyn pienen viillon kautta. Leikkaus tehdään makuuasennossa, ja silmä pidetään auki luomenlevittimen avulla.

Kaihileikkaus on yleensä nopea ja kivuton toimenpide

Normaali kaihileikkaus on kivuton, ja suurin osa leikkauksista tehdään paikallispuudutuksessa. Puudutusmuotoja ovat silmän pintapuudutus sekä silmämunanvieruspuudutus. Poikkeustapauksissa leikkausta voidaan harkita tehtäväksi nukutuksessa. Puudutusmuoto valitaan aina potilaskohtaisesti.Leikkaus on päiväkirurginen, eli potilas kotiutuu jo saman päivän aikana. Sairausloman pituus riippuu potilaan työnkuvasta ja vaihtelee useimmiten yhdestä viikosta kuukauteen.

Mahdolliset kaihileikkauksen riskit

Leikkaukseen liittyvä komplikaatioriski on suhteellisen pieni, ja riskiarvio tehdään jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisesti. Komplikaatioriskiin vaikuttavat muun muassa muut silmäsairaudet, silmän rakenteelliset seikat, aikaisemmat silmävammat ja muut aiemmin tehdyt silmäleikkaukset.

Kaihileikkauksen jälkeen

Toipilasaikana tiettyjä rajoituksia

Leikkauksen jälkeen käytetään kotona silmätippoja erikseen saadun ohjeen mukaan, joskus tipat aloitetaan jo ennen leikkausta. Saunominen, uiminen, silmämeikin käyttö, silmän hierominen ja raskaat ponnistelut ovat kiellettyjä leikkauksen jälkeisenä toipilasaikana. Jälkihoidon onnistuminen on erittäin tärkeää lopputuloksen kannalta.

Yleiset oireet kaihileikkauksen jälkeen

Näkö alkaa kirkastua yleensä lähipäivien aikana leikkauksen jälkeen. Lievä roskan tunne ja kirvely ovat yleisiä, mutta vaarattomia oireita leikkauksen jälkeen. Oireisiin auttavat apteekista saatavat säilöntäaineettomat ja reseptivapaat kostutustipat. Leikkauksen jälkeen silmälasit tulee vaihdettaviksi uusiin vahvuuksiin.

Hoitavaan silmäyksikköön voi olla yhteydessä

Mikäli leikkauksen jälkeen näkö ei ala kirkastua oletetusti, näkö heikkenee, silmään tulee voimakasta kipua tai muuta hälyttävää oiretta, tulee olla yhteydessä hoitavaan silmäyksikköön.

kaihin hoito; itsehoito; tekomykiö; kaihileikkaus

Kyllä

Päivitetty  10.8.2023