Myosiitit

Myosiitit ovat ryhmä harvinaisia sairauksia, joissa taudin syynä on tulehdusreaktio lihaksissa. Niiden perimmäinen syy on tuntematon, ja osassa tapauksista elimistön immuunijärjestelmä muodostaa vasta-aineita lihakudosta kohtaan.

​Tavallisimmat myosiitit

Yleisimmät myosiitit ovat monilihastulehdus eli polymyosiitti ja iho- ja lihastulehdus eli dermatomyosiitti. Myosiittia voi esiintyä lievänä myös nivelreuman, Sjögrenin oireyhtymän tai SLE:n oireena. Pienellä osalla erityisesti dermatomyosiittia sairastavista tautia laukaisevana tekijänä voi olla pahanlaatuinen kasvain.

Myosiittien esiintyvyys

Myosiitit ovat harvinaisia. Suomessa myosiitteja todetaan vain noin 50 henkilöllä vuodessa. Vaikka tauti alkaa yleisimmin 50–70-vuotiaana, se voi alkaa missä iässä tahansa. Sairastuneista kaksi kolmasosaa on naisia. Myosiitti on pitkäaikainen eli krooninen sairaus.

Myosiitin oireet

Polymyosiitin tärkein oire on symmetrinen lihasheikkous, joka ilmenee pääasiassa raajojen tyviosien isoissa lihaksissa kuten reisissä ja hartioissa. Lihasheikkous vaikeuttaa esimerkiksi tuolista nousua ja käsien nostamista olkapäätason yläpuolelle. Lihasten arkuutta voi esiintyä. Lihasheikkous alkaa yleensä hitaasti.
Yleisoireita kuten lämpöilyä, väsymystä ja laihtumista voi esiintyä.
Dermatomyosiitti alkaa yleensä iho-oirein. Tyypillinen ihomuutos on hieman muusta ihosta koholla ja väriltään tummanpunainen. Ihomuutoksia esiintyy yleisimmin raajojen ojentajapuolella ja kädenselissä sekä silmien ympärillä, jossa ihottuma on sini-punertavaa. Iho-oireiden lisäksi voi esiintyä polymyosiittia muistuttavia lihasoireita.
Lisäksi tunnetaan niin sanottu inkluusiokappalemyosiitti. Siihen liittyy vähäisempi lihasten tulehdus kuin poly- ja dermatomyosiittiin. Oireet alkavat yleensä hitaammin, ja lihasoireita voi esiintyä myös kyynärvarsien, pohkeiden ja kasvojen alueella.

Myosiittia epäiltäessä tehtävät tutkimukset

Lihastulehdusepäilyn yhteydessä verikokeista tutkitaan muun muassa lihasentsyymipitoisuus (CK) ja tulehdusarvot. Lisätutkimuksia ovat ENMG eli lihassähkökäyrä, lihasten magneettikuvaus ja lihaskoepalan mikroskooppinen tutkimus. Dermatomyosiittia epäiltäessä koepala otetaan lihaksen lisäksi ihomuutoksesta. Inkluusiokappalemyosiitissa veren CK-arvo voi olla vain hieman kohonnut ja ENMG näyttää vain lievää poikkeavuutta. Magneettikuvauksessa nähdään taudille tyypillisiä lihaslöydöksiä, ja onnistunut lihaskoepala varmistaa diagnoosin.

Myosiittien hoito

Kortisoni on tärkein lääke, ja sitä joudutaan käyttämään usein vuosien ajan. Immuunijärjestelmän toimintaa vähentäviä lääkkeitä ja poikkeustapauksissa biologisia reumalääkkeitä käytetään tarvittaessa kortisonin rinnalla. Sairaudella on taipumus edetä vuosien mittaan, mutta osa potilaista paranee täysin. Lihasten kuntoutus on tärkeä osa myosiittien hoitoa. Lääkehoidot tehoavat huonosti inkluusiokappalemyosiittiin, ja sen hoito on ensisijaisesti kuntoutuksellinen. Terveellisten elämäntapojen noudattaminen tukee myosiittien hoitoa ja niistä toipumista.


Edellinen sivuSeuraava sivu