Reaktiivinen niveltulehdus voi syntyä suoliston, virtsateiden tai sukuelinten infektion jälkitautina. Se voi liittyä myös muihin infektioihin lisäsairautena. Tavallisimpia laukaisevia tekijöitä ovat klamydia-sukuelininfektio sekä salmonellan, yersinian, kampylobakteerin tai shigellan aiheuttama suolistoinfektio. Myös muiden suolistoinfektioiden kuten Clostridium difficilen ja E. colin aiheuttaman ripulitaudin sekä hengitystieinfektioita aiheuttavan keuhkoklamydian yhteydessä on kuvattu reaktiivista niveltulehdusta.
Vain pieni osa infektion saaneista sairastuu niveltulehdukseen, esimerkiksi klamydia-sukuelininfektion jälkeen kirjallisuuden mukaan noin 4 prosenttia tartunnan saaneista saa reaktiivisen artriitin, mutta niiden yleisyyttä selittää klamydiainfektioiden runsas esiintyminen, (THL:n rekisterin mukaan) noin 13 000 tapausta vuosittain Suomessa.
Tyypillisimmillään reaktiivisessa artriitissa tulehtuu alaraajan iso nivel, kuten polvi tai nilkka, mutta niveltulehduksia esiintyy myös käsissä ja varpaissa.
Niveltulehdus on reaktiivisessa artriitissa yleensä epäsymmetristä, toisin kuin nivelreumassa. Muita tyypillisiä oireita ovat yksittäisen sormen tai varpaan makkaramainen turvotus (daktyliitti) ja jänne-luuliitosten tulehdukset (entesiitit) esimerkiksi akillesjänteen kiinnityskohdassa kantapäässä. Levossa pahenevan pakaran seudun kivun syynä saattaa olla ristisuoliluunivelen tulehdus.
Reaktiiviseen artriittiin voi liittyä myös nivelten ulkopuolisia oireita, kuten iho-oireita (psoriaasin kaltainen ihottuma tai kyhmyruusu), silmien tulehdusoireita (sidekalvontulehdus tai värikalvontulehdus eli iriitti) ja virtsateiden oireita.
Reaktiivisen artriitin diagnoosi on helppo tehdä, jos niveloireita edeltää tyypillinen laukaiseva infektio, kuten ripuli- tai sukupuolitauti. Ulosteviljelyllä voidaan saada kiinni ripulin aiheuttanut bakteeri ja virtsasta voi PCR-menetelmällä löytyä klamydia.
Joskus edeltävä infektio on kuitenkin vähäoireinen tai jopa oireeton. Tuolloin mahdollista laukaisevaa infektiota voidaan yrittää varmentaa verestä mitattavilla vasta-aineilla. HLAB27-tekijällä ei ole sairastumisalttiuteen samankaltaista yhteyttä kuin selkärankareumassa, mutta sen esiintyminen näyttäisi yhdistyvän vaikeampaan ja pitkittyneeseen taudinkulkuun.
Nivelten röntgenkuvauksia ei taudin alkuvaiheessa tarvita, mutta ultraäänitutkimus voi auttaa lääkäriä varmistamaan niveltulehduksen. Mikäli oireena on hankala tulehduksellinen alaselkäkipu, magneettikuvaus voi olla hyödyllinen ristisuoliluunivelten tulehduksen toteamiseksi.
Tulehduskipulääkkeitä, joista on apua kipuun ja jäykkyyteen, käytetään yleensä alkuhoitona, ja osalla muuta lääkehoitoa ei tarvitakaan.
Polven tai muun ison nivelen tulehdus rauhoittuu kuitenkin nopeimmin niveleen annetulla kortisoni-injektiolla. Jos tulehtuneita niveliä on paljon ja tulehdusarvot ovat selvästi koholla, muutaman viikon pituista kortisonikuuria voidaan tarvita.
Jos tulehdus ei rauhoitu näillä hoidoilla, voidaan aloittaa reumalääkitys, kuten sulfasalatsiini tai metotreksaatti. Nämä lääkitykset yleensä pystytään lopettamaan muutaman kuukauden kuluttua, kun tulehdusoireet ovat sammuneet.
Suolistoinfektion laukaiseman niveltulehduksen hoidossa antibioottien tehosta ei ole näyttöä. Klamydian laukaiseman reaktiivisen niveltulehduksen hoidossa pitkistä, jopa 3 kuukautta kestävistä antibioottikuureista saattaa olla hyötyä, mutta sen selvittämiseksi tarvitaan vielä lisätutkimuksia.
Taudin alkuvaiheessa äkillisesti turvonnut kipeä nivel on syytä pitää levossa, mutta voimakkaan tulehduksen rauhoituttua on huolehdittava nivelen liikelaajuuksien säilyttämisestä ja ympäröivien lihasten kunnosta liikunnalla ja tarvittaessa fysioterapialla.
Valtaosalla reaktiivisen artriitin sairastaneista oireet rauhoittuvat muutamien viikkojen kuluessa, mutta joskus oireet voivat kestää puolesta vuodesta vuoteen. Pienellä osalla niveltulehdus kroonistuu tai tauti voi edetä selkärankareuman tyyppiseksi sairaudeksi.