Lastenreuman hoidossa reumalääkkeillä pyritään elimistön tulehduksen sammuttamiseen, jolloin myös taudin aiheuttamat oireet laantuvat. Liikkumisella on tärkeä merkitys toimintakyvyn säilymisessä. Fysio- ja toimintaterapeutit ohjaavat liikkumisessa ja päivittäistoimissa mahdollisimman nivelystävällisesti.

Lastenreumaa hoidetaan yleensä samoilla lääkevalmisteilla kuin aikuisten reumatauteja. Pitkäaikaishoitona käytetään eniten metotreksaattia, jonka rinnalle yhdistetään tarvittaessa muita hoitoja kuten biologisia lääkkeitä. Tukihoitona tarvitaan joskus kortisonivalmisteita. Tehokkaan lääkehoidon ansiosta pysyvä invaliditeetti on nykyisin harvinaista, ja lastenreumaan sairastuneet selviävät yleensä työelämässä normaalisti.

Aktiivinen ja antireumaattista lääkehoitoa ja seurantaa vaativa lastenreuma voi jatkua myös aikuisiällä. Erityistä huomiota kiinnitetään vaiheeseen, jossa lastenreumaa sairastava nuori siirtyy aikuisia hoitavan reumalääkärin seurantaan.

Lastenreuman hoidosta vastaa moniammatillinen tiimi, johon kuuluu lääkärin ja sairaanhoitajan lisäksi fysio- ja toimintaterapeutti, kuntoutusohjaaja ja sosiaalityöntekijä.

Lastenreuma eli juveniili idiopaattinen artriitti (JIA) luokitellaan seitsemään alatyyppiin.

Suomessa lastenreumaan sairastuu vuosittain noin 150 lasta. Lapsena sairastuneet säilyttävät aikuisiälläkin alkuperäisen reumadiagnoosin.

Lastenreuman tyypillinen oire on yhden tai useamman nivelen pitkittynyt tulehdus.

Taudin vaikeus vaihtelee, ja tulehdus voi pitkittyä ja aiheuttaa vaurioita nivelrustoon ja luihin. Hoitamamaton tulehdus voi aiheuttaa kasvun hidastumista. Nykyisin nivelen vaikea vaurioituminen on harvinaista. Tautiin voi liittyä aluksi oireeton reumaattinen silmätulehdus eli uveiitti, minkä vuoksi potilaat käyvät yleensä myös silmälääkärin arvioissa.​

Nuoren siirtyminen aikuisyksikön hoitoon tapahtuu yksilöllisesti. Siirtymävaiheessa otetaan huomioon nuoren fyysisen kehittymisen lisäksi henkinen kehitys, ja sairauden hoidon tulisi olla mahdollisimman hyvin tasapainossa. Siirtymävaiheen potilaiden hoito keskitetään mahdollisuuksien mukaan samalle lääkärille. Joissakin sairaaloissa on nimetty erityiset siirtymävaiheen lääkärit ja hoitajat.