Piilevässä tai varhaisessa kliinisessä taudissa potilaalla on joitakin SLE:hen sopivia oireita, löydöksiä ja poikkeavia laboratoriokokeita (esim. aurinkoherkkyyttä, nivelsärkyä ja positiiviset veren tumavasta-aineet), mutta varmaa diagnoosia ei voi tehdä. Näiden potilaiden ennuste on yleensä hyvä, joten harva seuranta ja oireenmukainen hoito yleensä riittävät. Alkuvaiheen oireita voi hoitaa tulehduskipulääkkeiden lisäksi myös hydroksiklorokiinilla, jonka on todettu hidastavan varsinaisen taudin puhkeamista. Vaikeita taudin aktivaatioita hydroksiklorokiini ei kuitenkaan ole voinut estää.
Lievässä SLE:ssä potilaalla on kuumetta, väsymystä, nivelsärkyjä ja -turvotuksia, lihassärkyjä, Raynaudin oire, ihottumia, sydän-tai keuhkopussin tulehdusta ja/tai vähäisiä verenkuvamuutoksia. Lievän taudin ensisijainen lääkehoito ovat tulehduskipulääkkeet ja hydroksiklorokiini erityisesti silloin, kun potilaalla on ihottumia, niveloireita tai yleisoireita. Korkeassa kuumeessa, aktiivisessa artriitissa ja keuhkopussin/ sydänpussin tulehduksessa (pleuriitissa/perikardiitissa) joudutaan useimmiten käyttämään pientä-kohtalaista glukokortikoidiannosta (”kortisoni”) ainakin oireiden alkuvaiheessa. Iho- ja niveloireita voidaan myös hoitaa metotreksaatilla ja atsatiopriinilla.
Anemia selittyy usein kroonisen tulehdustaudin pohjalta ja helpottuu perustaudin lääkityksellä. SLE:n aktiivisuuteen liittyvä veren valkosolujen alhainen määrä (leukopenia) on yleensä lievää (2.5–4.0 x 109/l) ja lymfopeniavoittoista eikä edellytä lääkehoitoa. Vähäinen verihiutaleiden määrä (trombosytopenia) (50–150 x 109/l) liittyy useimmiten trombosyytti- tai fosfolipidivasta-aineisiin.
Kaikilla SLE-potilailla ihon suojaaminen auringonvalolta aurinkosuojavoiteella (suojakerroin 30- 50) ja asianmukaisella vaatetuksella on tärkeä osa hoitoa.