Kipu

​Kyky tuntea kipua suojelee meitä vammoilta ja ohjaa käyttäytymistämme. Tästä kehomme suojelijasta voi kuitenkin häiriintyneenä kehittyä koko elämää hallitseva vihollinen. Kivun mekanismien ymmärtäminen auttaa taistelussa epätarkoituksenmukaista kipua vastaan. Laajemmin aiheesta: Tietoisuustaidot osana kivunhallintaa (Kivunhallintatalo).

Tärkein hoito - itsehoitokeinot 

Kipu ja särky ovat kokonaisvaltaisia kokemuksia, ja ne vaikuttavat lukuisiin toimintoihimme. Aivojen kipujärjestelmät säätelevät myös mielialaa, unta, vireystilaa ja ajattelua. Toisaalta näihin toimintoihin vaikuttamalla voidaan vähentää ja hallita kipua. Juuri tähän perustuu kivun itsehoitokeinot: positiivinen elämänasenne ja stressin välttäminen, riittävä uni ja lepo, säännöllinen liikunta ja kunnon kohottaminen sekä negatiivisten ajatusten ja tapojen tietoinen muuttaminen. Nämä itsehoitokeinot yhdessä terveellisten elintapojen (tupakoimattomuus, painonhallinta ja terveellinen ruokavalio) kanssa ovat onnistuneen kivunhoidon perusta kaikissa kiputyypeissä. Lääkehoidon tehtävä on tukea kivun itsehoitokeinoja ja yksinään lääkehoitojen teho jää kroonistuneessa kivussa usein vaatimattomaksi.

Nivelkivut

Tavallisin nivelkipujen aiheuttaja on nivelrikko ja rappeumavaivat. Näissä kipu on yleensä pahempi rasituksen tai kuormituksen jälkeen ja tulehduksen merkit ovat vähäisemmät. Reumasairauksissa esiintyy enemmän nivelten turvotusta, kuumotusta ja liikuttelukipua sekä arkuutta erityisesti aamuisin ja levon jälkeen.

Nivel- ja lihaskipuja yritetään lievittää useimmiten oireenmukaisesti tulehduskipulääkkeillä (Esim. Ibuprofeiini, naprokseeni, meloksikaami, diklofenaakki, ketoprofeeni, etorikoksibi).  Kiputilanteen rauhoittuessa ne voidaan lopettaa ja käyttää vain tarvittaessa. Selkärankareumatyyppisissa sairauksissa tulehduskipulääkkeillä on mahdollisesti myös hoitavaa ja luutumista estävää vaikutusta.

Kaikille tulehduskipulääketabletit eivät sovi, joskus tulehduskipugeeli paikallisesti voi olla vaihtoehto. Parasetamoli on kipulääkkeenä melko heikkotehoinen, mutta sen etuna on vähäisempi mahaärsytys, verenvuotoriski sekä munuaishaitat verrattuna tulehduskipulääkkeisiin.

Kivunhoitokeinoja on muitakin. Yksittäisiin turvottaviin tulehtuneisiin niveliin voi nivelensisäinen glukokortikoidipistos antaa avun. Jos syynä on aktiivinen reumaattinen tulehdus, reumalääkityksen tehostus on paikallaan. Jo pitkälle vaurioituneisiin niveliin ortopediset toimenpiteet (keinonivelet, jäykistykset) ovat vaihtoehto. Fysioterapian mahdollisuuksia ja apuvälineitäkään ei sovi unohtaa.

Hermokivuista

Hermokivut esiintyvät ja säteilevät hermotusalueen mukaisesti. Tavallisimpia syitä on esim. selkärangassa hermojuuren ärsytys tai vaurio. Hermopinteet, kuten esim. rannekanavan ahtauma, ovat melko yleisiä. Esim. diabetekseen tai autoimmuunisairauksiin voi liittyä alaraajoista alkava sukkamaista puutumista ja särkyä aiheuttava polyneuropatia eli monihermosairaus. Hoitona hermokivuissa on itsehoitokeinojen lisäksi hermokivun syystä sekä vaikeusasteesta riippuen hermokipulääkkeet, fysioterapia, kirurgia. Hermokipulääkkeet, moduloivat hermoston kipujärjestelmää ja "kiputermostaattia" (esim. amitriptyliini, gabapentiini, pregabaliini, duloksetiini, venlafaksiini).

Hermon vaurioituessa kipu voi olla hyvin intensiivistä ja vaikeaa. Tällöin kuten myös esim. vaikeissa syöpäkivuissa voidaan joutua käyttämään myös vahvoja morfiinin sukuisia kipulääkkeitä, opiaatteja (esim. kodeiini, tramadoli, buprenorfiini ja vahvat opioidit morfiini, oksikodoni, fentanyyli). Opiaatit ovat kaksiteräinen miekka. Oikein kohdennettuna ja käytettynä ne ovat tehokkaimpia kipulääkkeitä, mutta niillä on runsaasti sivuvaikutuksia (väsyttäviä, pahoinvointi, ummetus), aiheuttavat helposti riippuvuutta ja tottumusta. Viime vuosina tutkimuksissa on todettu, että opiaatit voivat pitkäaikaiskäytössä paradoksaalisesti joskus jopa herkistää kiputuntemuksille estämällä aivojen kivunvaimennusjärjestelmää. Opiaatteja tulisikin käyttää vain vaikeassa kivussa ja purkaa pois, kun kiputilanne saadaan hallintaan. Pelkän toiminnallisen kivun hoidossa niistä on lähinnä vain haittaa.

Kipuhermoston herkistyminen, toiminnallinen kipu, fibromyalgia

Kivun pitkittyessä tapahtuu usein aivojen kipujärjestelmän herkistymistä ja aktivoitumista. Kipua, särky, kolotusta ja käsittelyarkuutta tuntuu enemmän ja laajemmin kuin ärsykkeen perusteella voisi olettaa. Kivuliaisuutta ja leposärkyä sekä käsittelyarkuutta voi alkaa esiintyä eri puolilla kehoa paikkaa vaihdellen. Tapahtuu eräänlainen keskushermoston kiputermostaatin yleinen herkistyminen, puhutaan kivun sentralisoitumisesta.

Aivot ovat oppiva elin ja valitettavasti myös aivojen kipujärjestelmät oppivat ja kehittyvät, kun niitä toistuvasti ärsytetään. Tavallisin syy kivun sentralisaatiolle onkin pitkittynyt paikallinen kipuoire tai kipusyndrooma. Sen takia se on erityisen yleistä reuma- ja sidekudossairauksissa sekä nivelrikossa (10-30%:lla). Myös riittämätön uni ja lepo, ylipaino, liikkumattomuus, stressi ja toivottomuus, tapaturmat ja toimenpiteet, infektiot, hormonaaliset muutokset voivat olla kivun herkistymiselle altistavia tai pahentavia elimistön kuormitustekijöitä.

Erityisesti geneettisen alttiuden omaavilla voi kivun sentralisaation myötä kehittyä yleinen fibromyalgiaksi kutsuttu kipuoireyhtymä, jolle ominaista on vetämättömyys (fatigue), unihäiriöt ja ajattelun kankeus (aivosumu, fibrofog). Jatkuvan kivuliasuuden johdosta elimistön stressimekanismit ovat myös aktivoituneet aiheuttaen monenlaisia autonomisen hermoston häiriintymisestä johtuvia oireita. Varhaisella diagnoosin asettamisella voidaan välttyä monilta turhilta tutkimuksilta ja hoidoilta ja estää moninaisten lisäongelmin kehittyminen. 

Hoidossa itsehoitokeinot sekä opastus kivun herkistymismekanismeista ja oireyhtymän luonteesta ovat ensisijaiset.  Liikunnan ja liikkumisen vähittäisellä lisäämisellä sekä yleiskunnon kohottamisella on todettu paras hyöty. Kiputermostaattiin vaikuttavia lääkkeitä (kts. hermokipulääkkeet) hyvin pienillä alkuannoksilla voidaan kokeilla itsehoidon tukena.

Lopuksi

On tärkeää yrittää selvittää kivun syy. Aina spesifiä syytä ei voida osoittaa (kipu ei näy kuvissa tai alkuperäinen syy on jo parantunut) tai syyt tiedetään, mutta niitä ei pystytä kokonaan poistamaan.

Käytännössä ylläkuvattuja eri kivun mekanismeja esiintyy samanaikaisesti ja erottamattomasti. Kipu säätelee myös mielialaamme ja päinvastoin. Tämä kaikki tekee hoidosta haasteellista ja lääkehoidon mahdollisuudet ovat rajalliset, usein kipua voidaan vain lievittää. Itsehoitokeinot ovat kaikille turvallisia "hyvän elämän" ohjeita, joista ei ole kenellekään haittaa. Kivunhoidon ensisijaisena tavoitteena on toimintakyvyn ja elämänlaadun parantaminen. Kivun ei pidä antaa hallita elämää, tällöin täysipainoinen elämä on mahdollista.


Seuraava sivu

 


 

Päivitetty  20.8.2019 13.16