Ajankohtainen

Vapun muistilista

Julkaistu 27.4.2018 10.00

Vappua on vietetty Suomessa 1. toukokuuta jo keskiajalta lähtien. Nykyisin vappua vietetään lähinnä opiskelijajuhlana, suomalaisen työn päivänä sekä keväisenä karnevaalijuhlana.

​​​​​​​​Monen vappurutiineihin kuuluu hyvän aterian nauttiminen ystävien tai perheen kesken, vapputorilla käyminen ja vappumarssit. Yleensä juhliminen sujuu rauhallisesti, mutta joskus vapun vietto saattaa aiheuttaa yllättäviä tilanteita.

Liikenne

Mökkikauden aloitus ajoittuu usein vappuun. Lyhyen vapaan takia, monella on liikenteessä kiire. Vaikka suurempiin liikenneruuhkiin yleensä varaudutaankin, kannattaa ottaa huomioon sääolosuhteet, välttää kiirettä ja varata tarpeeksi aikaa ja lepohetkiä matkaa varten.

Säästä riippuen moni aloittaa myös veneilykauden vapun tienoilla. Talven jäljiltä tottumattomuus veneilyyn saattaa aiheuttaa yllättäviä tilanteita, joten pieni kertaus yleisistä veneilysäännöistä ja vesiliikennesäädöksistä on paikallaan raittiina veneilyä unohtamatta.

Ruoka ja juoma

Vappuna korostuu hyvän ruuan ja juoman nauttiminen yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Juhlien ruokailun järjestäminen saattaa aiheuttaa haasteita juhlimaan saapuneiden ihmisten erityisruokavalioiden tai allergioiden takia. Ihmisjoukkojen kohdatessa erilaiset flunssa- ja ruokamyrkytysepidemiat ovat mahdollisia, niinpä kannattaa noudattaa hyvää ruoka- ja käsihygieniaa aterioiden yhteydessä ja tapahtumia järjestäessä. Turhia vatsanväänteitä voi välttää pitämällä ruokamäärät maltillisina ja pidättäytymällä ylensyönnistä. Kuohuvien alkoholijuomien nauttimisessa on hyvä pysyä kohtuudessa mahdollisten ongelmien välttämiseksi.

Juhliminen

Iloinen ja riehakas tunnelma kuuluu vappuun, samoin hauska yhdessäolo ystävien ja perheen kanssa. Useiden ihmisten juhliessa yhdessä, ei kahnauksilta tai tapaturmilta voida aina välttyä. Väkijoukon yllyttämänä saatetaan tehdä asioita, joita ei normaalisti tehtäisi. Tilanteet saattavat kärjistyä, varsinkin jos alkoholia on nautittu juhlinnan lomassa liian suuria määriä. Myös kotona juhlinta saattaa aiheuttaa perheriitoja.  Joillekin ihmisille oleskelu suuressa ihmisjoukossa voi aiheuttaa ahdistusta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta vapun viettoon perheen, ystävien tai suvun kanssa ja tämä voi lisätä yksinäisyyden ja alakuloisuuden tunnetta juhlapyhinä entisestään.  Itselleen ja läheiselleen kannattaa hakea apua ajoissa.

Lisäksi​

Vappu on kevään juhla ja keväällä herää myös luonto. Juhlinnan yhteydessä voi altistua erilaisten hyönteisten pistoille ja puremille. Myös kyykäärmeitä esiintyy luonnossa jo vapun aikaan. Erilaiset siitepölyt saattavat aiheuttaa oireita herkimmille. Hyvä ennalta varautuminen voi helpottaa monen ihmisen vapun juhlintaa.

Parhaimmillaan vappuna saadaan nauttia kauniista ja lämpöisestä ilmasta. Aikaisin keväällä suomalaisten iho on vielä tottumaton auringon ultraviolettisäteilylle ja iho saattaa palaa auringossa helposti. Auringon polttamilta voi suojautua tehokkaasti pitkähihaisten vaatteiden ja lierihatun avulla sekä käyttämällä auringonsuojavoiteita.

Lopuksi

Hyvistä ennakkovalmisteluista huolimatta eteen voi aina tulla terveysongelma tai muu äkillinen tilanne.  Sairaskohtauksen, liikenneonnettomuuden, myrkytyksen tai mielenterveyden järkkyessä tulee hätätapauksissa aina soittaa hätänumeroon 112. Lievemmissä haavereissa tai sairastumisissa apua voi kysyä oman alueen terveydenhuollon ammattilaiselta tai apteekin henkilökunnalta.

Terveyskylästä ja päivystystalosta löydät lisää tarpeellista tietoa ja linkkejä äkillisten tilanteiden varalle: ​

Toiminta hätätilanteissa (Päivystystalo.fi)​
Muista ennen päivystykseen lähtöä (Päivystystalo.fi)​
Lähin apteekki (Päivystystalo.fi)​
Myrkytystietokeskus (Päivystystalo.fi)​
Itsehoito-ohjeet (Päivystystalo.fi)​
Hae apua ja neuvoja (Mielenterveystalo.fi)​

Hyvää ja turvallista vappua kaikille toivottaa päivystystalon tiimi!​