Ajankohtainen

Päivystystalo.fi on avattu

Julkaistu 28.2.2018 10.00

​​Terveyskylään on rakennettu lisää uusia taloja. Yksi taloista on päivystystalo, jonka rakentamiseen ovat osallistuneet kaikki yliopistosairaanhoitopiirit yhteisvoimin.

​​​​​Päivystystalon sisältöjä ovat olleet mukana miettimässä ja tuottamassa päivystyshoidon ammattilaiset niin Oulussa, Helsingissä, Turussa kuin Tampereellakin. Yhdessä olemme pyrkineet kokoamaan kattavan tietopaketin kaikkien kansalaisten ja asukkaiden tueksi äkillisten tilanteiden varalle.

Päivystystalosta löytyy toiminta- ja ensiapuohjeita sekä verkkokursseja, joiden avulla on mahdollista harjoitella äkillisissä tilanteissa toimimista ja toisten auttamista etukäteen. Verkkokurssien tavoitteena on madaltaa meidän kaikkien kynnystä auttaa toisiamme tositilanteessa. Kuten verkkokurssillamme todetaan, tärkeintä on, että pysähdyt ja autat.

Päivystystaloon on tuotettu yli kolmekymmentä luotettavaan tietoon pohjautuvaa oirekohtaista itsehoito-ohjetta. Sähköisessä Päivystystalo.fi -palvelussa itsehoito-ohjeet kulkevat helposti mukana ja ovat käytettävissä missä ja milloin vain. 

Kaikille entuudestaan tutun myrkytystietokeskuksen sisällöt löytyvät nyt myös päivystystalosta ja ovat helposti selattavissa mobiililaitteilla. Päivystystalosta löytyy lisäksi runsaasti tietoa ja ohjeita siitä, mitä päivystyksessä tapahtuu ja miten päivystyskäyntiin voi etukäteen varautua. 

Päivystystalo.fi on avattu ja kehittyy edelleen. Kevään 2018 aikana taloon avataan lisää kansalaisen ja asukkaan omaa päätöksentekoa tukevia ja oikeaan hoitoon ohjaavia sähköisiä ja helppokäyttöisiä työkaluja.

Olemme erittäin kiinnostuneita kuulemaan käyttäjien ajatuksia päivystystalon palveluista. Toivomme saavamme runsaasti palautetta käyttäjiltä etusivulta löytyvän palautekyselyn avulla.

Tervetuloa Päivystystaloon!​