Leikkauspäivä

Kun potilas saapuu leikkauspäivänä sairaalaan, aloitetaan leikkaukseen valmistautuminen ja tarkistetaan vielä kertaalleen paino.

​LEIKO-yksikköön (LEIKO = ”leikkaukseen kotoa”) saavutaan varhain aamulla, ensimmäisenä leikattava potilas tulee klo 7.00. Saapumisaika ilmoitetaan leikkausta edeltävänä arkipäivänä.

Nopean toipumisen mallissa on tarkoitus pyrkiä liikkumaan mahdollisimman aktiivisesti, joten leikkaussaliin mennään kävellen ja pian heräämisen jälkeen potilaita kehotetaan nousemaan jalkeille ja aloittamaan juominen vähitellen ja varovasti.

Myös osastolla tehtävät harjoitteet, kuten pullopuhallukset, CPAP-hoito sekä kävelylenkit ovat osa nopean toipumisen ohjelmaa ja auttavat muun muassa keuhkokuumeen ja laskimotukostenennaltaehkäisemisessä.

Kotiutuminen

Lähes aina potilas voi kotiutua yhden yön osastoseurannan jälkeen iltapäivän aikana. Osastolla seurataan verenpainetta, sykettä, lämpöä ja verensokeria sekä pidetään nestelistaa, josta nähdään, että potilas pystyy juomaan riittävästi ennen kotiutumista, Kipua ja pahoinvointia lääkitään tarpeen mukaan. On tärkeää, että kivut ovat hallinnassa siten, että potilas pystyy olemaan liikkeellä.

Kotiin kirjoitetaan reseptit kipulääkkeistä, laskimotukosten estohoidosta sekä happosalpaajasta. Lisäksi tehdään reseptit suositelluista vitamiini- ja hivenainevalmisteista (monivitamiini, kalkki-D, B12-vitamiini ja tarvittaessa rautalisä). Näiden valmisteiden vaihtoehtona potilas voi hankkia erityiset lihavuusleikatun vitamiini- ja hivenainelisät. Näistä saa tietoa ravitsemusterapeutilta lihavuuskirurgian poliklinikan ensikäyntipäivänä.

Omiin kotilääkkeisiin (erityisesti diabetes- ja verenpainelääkitys) voi tulla muutoksia leikkauksen jälkeen.

Sairaslomaa kirjoitetaan työnkuvasta riippuen 2-3 viikkoa.

Edellinen sivu Seuraava sivu
 

Kyllä

Päivitetty  10.11.2020