Harjoitus 3. Arjen rytmit

Hyvinvointitottumukset auttavat sinua jaksamaan arjessa ja vahvistavat voimavarojesi säilymistä pitkäkestoisesti.

Teet päivittäin satoja pieniä valintoja ajankäytöstä, työskentelystä, vapaa- ajasta, syömisestä, liikkumisesta ja nukkumisesta.

Kun harkitset ja valmistelet elintapamuutoksia, sinun on hyvä hahmottaa arjen kokonaisuus sekä eri asioiden vaikutukset toisiinsa. Yksittäisen hyvinvointitavan onnistumiseksi voit joutua pohtimaan päivän kulkua ja suunnittelemaan onnistumisen mahdollisuuksia.

Arvioi ja pohdi arjen rytmejäsi

Ota esille kynä ja paperia. Mieti arkeasi viimeisen kuukauden aikana. Arvioi, miten väittämät pitävät paikkansa arjessasi:

En ollenkaan/jonkin verran/hyvin usein

  1. tarkistan kalenterini viikoittain
  2. suunnittelen seuraavan päivän asioita edellisenä päivänä
  3. tarkistan aamuisin päivän ohjelman
  4. käyn läpi iltaisin päivän tapahtumat
  5. asetan tehtäviä tärkeysjärjestykseen
  6. teen yhden asian kerrallaan
  7. olen hyvä keskittymään yhteen asiaan kerrallaan
  8. varaudun yllätyksiin
  9. minulla on toimiva tapa tehdä valintoja
  10. minulla on sopivasti luppoaikaa
  11. kiirettä ei ole liikaa
  12. ehdin tekemään kaiken mitä haluaisin
  13. ehdin tekemään kaiken mitä pitäisi
  14. työ/opiskelu vie kaiken aikani
  15. vapaa-aikani ei ole aikataulutettu
  16. voin valita, miten käytän vapaa- aikaani
  17. liiallinen stressi ei ole osa arkeani
  18. en ole usein väsynyt
  19. pidän työskennellessäni taukoja 1-2 tunnin välein
  20. rentoudun säännöllisesti.

Pohdittavaksi:

Kun arvioit arjen rytmejäsi, mitä huomasit?

Miten voisit tutkia lisää arjen rytmien vaikutusta elämäntapoihisi?

Mitä voisit tehdä enemmän?

Mitä sinun kannattaisi tehdä vähemmän?

Edellinen sivuSeuraava sivu

laihduttaminen; lihavuus; lihavuuden hoito; painonhallintatalo; painonhallinta; elintapamuutos; ylipaino; itsehoito; laihdutus; omahoito

Päivitetty  7.2.2020