5. Suhteissa

Ruokailutottumukset ovat syntyneet elämän varrella erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Lapsena opitut tavat voivat vaikuttaa ajatuksiin ja valintoihin vielä aikuisiällä.

Video: Millaisia yhteisiin ruokailuhetkiin liittyviä tottumuksia tai ajatuskulkuja sinä tunnistat? Tuottavatko ne kepposia vai oletko tietoinen, mikä valintojasi ohjaa?

Äitini sanoi aina, että lautanen on syötävä tyhjäksi. Tiedän, että nyt aikuisena minun ei aina kannattaisi niin kuitenkaan toimia. Syyllisyyden tunne hipsii kuitenkin mieleen, kun jotenkin luimistellen vien ylimääräisen ruuan roskakoriin. Sanon silloin mielessäni, että valitsen ennemmin terveyden kuin syyllisyyden.

Lähes kaikki omassa mielessä seikkailevat ajatukset, uskomukset ja odotukset ovat syntyneet vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Lapsuuskodin tottumukset saattavat vaikuttaa edelleen uskomuksissa ja ajatuksissa. Nuoruudessa omaksutut itsenäistymiseen liittyvät tavat voivat heijastella aikuisenkin ravitsemusvalinnoissa.

Seuraavilla sivuilla pohditaan, miten yhdessä syömisestä ja uusista mauista voi oppia nauttimaan. 

Edellin​en sivu Seuraava sivu
laihduttaminen; hyvinvointi; terveys; painonhallinta; painonhallintatalo; laihdutus

Päivitetty  14.7.2020