Painonhallintatalo sosiaalisessa mediassa
Ajankohtainen

Muutoksen siemen - anna sen itää!

Julkaistu 25.4.2017 0.00

Moni painoaan miettivä kokee toivoa, mutta myös painetta muutokselle. Nopeilla teoilla saisi vielä kiloja pudotettua kesäksi! Mutta onko se kuitenkaan todellista muutosta?

​Kevään ensimmäiset kukkaset alkavat jo puskea maasta. Lisääntynyt valo ja lämpö ovat lupausta kesästä. Moni painoaan miettivä kokee toivoa, mutta myös painetta muutokselle. Nopeilla teoilla saisi vielä kiloja pudotettua kesäksi! Mutta onko se kuitenkaan todellista muutosta?
Kevään puutarhatöitä tehdessä voisi olla hyvää aikaa pohtia muutostarvetta syvemmin. Työntää vaikka kädet multaan kukkia istuttaessa ja antaa samalla ajatusten virrata. Mitä minulle kuuluu? Onko elämäni juuret ja perusta kunnossa? Mitä elämässäni oikeasti kaipaan?
Usein elämässämme on esteitä, jotka jarruttavat tarvittavaa muutosta, mutta joista meidän on vaikea irrottautua. Pidämme vanhoista tavoistamme kiinni jo pelkän tottumuksenkin voimalla. Joskus pelko uudesta saa meidät epäröimään. Jotta todellinen muutos on mahdollinen, voi olla aika luopua jostain oman elämän energiasyöpöstä, jotta saamme uutta virtaa uudistua. Painonpudotus ei ole pidemmän päälle mahdollista liian väsyneenä tai kiireisenä.

7552741-sprout-in-hands.jpg
Jotta kukkakin jaksaa kasvaa ja kehittyä, se tarvitsee juuret, jotka sitä ravitsevat. Elämänperustukset ovat tärkeä olla kunnossa, tunne siitä että elämme oman näköistämme elämää. On myös helpompi lähteä tekemään pysyviä muutoksia, jos kokee kuitenkin kelpaavansa itselleen myös sellaisenaan kuin on tälläkin hetkellä, ilman tarvetta syyttää tai soimata itseään.
Juurien lisäksi kasvi tarvitsee valoa, uutta energiaa. Mistä sinä ammennat voimia ja iloa elämääsi? Oletko valmis kurkottamaan valoa kohden ja antamaan uusille ajatuksille mahdollisuuden? Helposti omat ajatuksemme ja käsitykset itsestämme luovat varjoa kasvunmahdollisuuden ylle, emmekä luota omiin kykyihimme.
Kaikki muutoksen siemenet eivät välttämättä lähde heti itämään. Joskus asioiden kypsyttely vie aikansa, eikä ulkopuolinen pysty prosessia jouduttamaan. Pääasia, että elämäänsä pysähtyy joskus miettimään, eikä elä sitä automaatiovaihteella, tarkistamatta suuntaa välillä.
Usein joitain arjen tekoja muutoksen eteen voi kuitenkin lähteä kokeilemaan, jotain pientäkin, ja katsoa mihin se johtaa. Tavoitteiden toistuva kertaaminen ja itsensä kehuminen ja kannustaminen matkan varrella ovat kuin kukkien kastelua, elinehto pysyville muutoksille. On luotettava omaan uusiutumiskykyynsä hankalinakin hetkinä.

Jotta todellinen muutos on mahdollinen, voi olla aika luopua jostain oman elämän energiasyöpöstä, jotta saamme uutta virtaa uudistua.