Lääkäri Sini Heinonen Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä toteaa tuoreessa väitöskirjassaan, että lihavuuden terveyserot johtuvat rasvakudoksen toiminnasta. Lihavuus lisää lähes aina rasvasolujen kokoa, mutta vain osalla kasvaa lihoessa rasvasolujen koon lisäksi myös niiden määrä. Ne, joilla rasvasolujen määrä ei lisäänny, ovat alttiimpia aineenvaihduntasairauksille, kuten korkeille sokeri-, verenpaine- ja kolesterolilukemille sekä diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille. Näillä henkilöillä rasvaa näyttää kertyvän herkemmin sisäelimiin, kuten maksaan. Taipumus rasvasolujen määrän kasvattamiseen vaikuttaa olevan perintötekijöiden säätelemää.

Perintötekijöihimme emme voi vaikuttaa, mutta lihomisen aiheuttamiin aineenvaihduntamuutoksiin voimme. Professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä on tutkimusryhmineen havainnut rasvasolujen toimintahäiriöiden taustalla olevan laiskistuneet mitokondriot. Mitokondriot toimivat solujen energiatehtaina ja muuttavat ravinnon energian soluille sopivaan muotoon. Toiminnan häiriintyessä mitokondrioiden rasvanpolttokyky heikkenee ja rasvaa kertyy solun sisään sekä sen täyttyessä verisuoniin ja mm. maksaan. Huonokuntoiset rasvasolut aiheuttavat matala-asteisen tulehdusreaktion, jolla on yhteys aineenvaihduntasairauksien syntyyn. Solujen rasvanpolttokyvyn heiketessä kenties myös painon pudottaminen ja sen säilyttäminen vaikeutuvat. Liikunta aktivoi mitokondrioiden toimintaa ja parantaa rasvanpolttokykyä niin rasva- kuin lihaskudoksessa. Passiivisella ihmisellä tämä on heikentynyttä. Huomattavaa on, että liikunta aktivoi solujen energiankulutusta useiksi tunneiksi liikunnan päätyttyäkin.