Lääkäri Sini Heinonen Helsingin yliopiston
lihavuustutkimusyksiköstä toteaa tuoreessa väitöskirjassaan, että lihavuuden
terveyserot johtuvat rasvakudoksen toiminnasta. Lihavuus lisää lähes aina
rasvasolujen kokoa, mutta vain osalla kasvaa lihoessa rasvasolujen koon lisäksi
myös niiden määrä. Ne, joilla rasvasolujen määrä ei lisäänny, ovat alttiimpia
aineenvaihduntasairauksille, kuten korkeille sokeri-, verenpaine- ja
kolesterolilukemille sekä diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille.
Näillä henkilöillä rasvaa näyttää kertyvän herkemmin sisäelimiin, kuten
maksaan. Taipumus rasvasolujen määrän kasvattamiseen vaikuttaa olevan
perintötekijöiden säätelemää.
Perintötekijöihimme emme voi vaikuttaa, mutta lihomisen aiheuttamiin
aineenvaihduntamuutoksiin voimme. Professori Kirsi Pietiläinen Helsingin
yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä on tutkimusryhmineen havainnut
rasvasolujen toimintahäiriöiden taustalla olevan laiskistuneet mitokondriot.
Mitokondriot toimivat solujen energiatehtaina ja muuttavat ravinnon energian
soluille sopivaan muotoon. Toiminnan häiriintyessä mitokondrioiden
rasvanpolttokyky heikkenee ja rasvaa kertyy solun sisään sekä sen täyttyessä
verisuoniin ja mm. maksaan. Huonokuntoiset rasvasolut aiheuttavat
matala-asteisen tulehdusreaktion, jolla on yhteys aineenvaihduntasairauksien
syntyyn. Solujen rasvanpolttokyvyn heiketessä kenties myös painon pudottaminen
ja sen säilyttäminen vaikeutuvat. Liikunta aktivoi mitokondrioiden toimintaa ja
parantaa rasvanpolttokykyä niin rasva- kuin lihaskudoksessa. Passiivisella
ihmisellä tämä on heikentynyttä. Huomattavaa on, että liikunta aktivoi solujen
energiankulutusta useiksi tunneiksi liikunnan päätyttyäkin.