Useat tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet, että lihavuus on krooninen endokriininen sairaus. Silloin elimistö on laaja-alaisessa hormonaalisessa aineenvaihdunnan häiriössä ja kierteessä, jossa lihominen ja sen haittavaikutukset etenevät ja pahenevat hoitamattomina.
”Emme edelleenkään hoida lihavuutta sairautena. Suomessa on lihavuuden tautiluokitus, tehdään lihavuusleikkauksia ja Kela tukee lihavuuden lääkehoitoa, mutta ne eivät riitä. Tarvitaan asenteen muutos”, sanoo endokrinologian erikoislääkäri Eeva Ryhänen HUSin mediatiedotteessa.
”Kun lihavuus tunnustetaan sairaudeksi, yhteiskunta tunnistaa avun tarpeen, ja lihavuutta sairastavilla on mahdollisuus hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tällöin terveydenhuolto on velvoitettu hoitamaan ja auttamaan heitä”, kertoo professori, ylilääkäri Kirsi Pietiläinen.
Lihavuuden hoito jäänyt puolitiehen
HUSissa on jo pitkään tunnistettu lihavuuden aiheuttamat ongelmat ja pyritty hakemaan niihin ratkaisuja, kuten digitaalisia hoitopolkuja. Erikoissairaanhoidon keinot eivät kuitenkaan yksin riitä hoitamaan lihavuutta ja sen aiheuttamia lisäsairauksia.
Sairausmäärittelyn seurauksena lihavuutta on hoidettava sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa sekä huolehdittava lihavuuden hoidon resursseista.
”Perusterveydenhuollolla on suuri vastuu lihavuuden ehkäisyssä ja hoidossa, mutta siellä lihavuuden hoidon vähiä resursseja on korona-aikana jouduttu nipistämään entisestään. Perusterveydenhuollossa painonhallintaryhmät eivät ole päässeet kokoontumaan ja erikoissairaanhoidossa lihavuusleikkauksia on jouduttu perumaan”, Kirsi Pietiläinen kertoo.
Lihavuutta hoidettava kroonisena endokriinisenä sairautena
Lihavuuden tekee endokriiniseksi sairaudeksi useita eri hormoneja tuottavan rasvakudoksen aktiivinen toiminta, joka vaikuttaa useaan eri elinjärjestelmään, kuten maksaan, haimaan ja sukuelimiin. Lihavuuden aiheuttamat sairausriskit ja haitat korjautuvat painoa pudottamalla ja elintapoja muuttamalla. Lihavuuden hoitoon ja laihtumiseen eivät riitä lyhyet interventiot, vaan tarvitaan pitkäjänteistä terveydenhuollon ammattilaisen tukea.
Normaalipainoisen suolisto tuottaa syömisen jälkeen runsaasti suolistohormoneja, joiden avulla tieto kylläisyydestä saavuttaa aivot. Lihavuustilassa niitä erittyy vähemmän, joten aivot eivät saa yhtä hyvää signaalia kylläisyydestä. Tästä syystä tulee syötyä enemmän, mikä ylläpitää ja pahentaa lihavuusongelmaa.
”Laihduttaessa suolistohormonien määrä saattaa entisestään vähentyä. Tämä on yksi mekanismi, jonka avulla elimistö puolustaa ylipainoaan ja pyrkii estämään laihtumista. Näiden lihavuutta ylläpitävien mekanismien kumoaminen pyritään ottamaan huomioon hoitoa suunniteltaessa”, Pietiläinen kuvaa.
Lihavuuden ehkäisyyn tarvitaan yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä
Lihavuutta lisäävät myös yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät, kuten lainsäädäntö, kaupunkisuunnittelu ja verotus. Lihavuuden ehkäisyyn tarvitaan siis myös terveellisiin elintapoihin kannustavia yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä.
Euroopan Endokrinologiyhdistys on julkistanut teesit lihavuusongelman korjaamiseksi.
EU:n ja Euroopan eri maiden hallitusten tulee välittömästi mm.
- luokitella lihavuus sairaudeksi kaikissa Euroopan maissa.
- asennoitua lihavuuteen kroonisena, etenevänä sairautena.
- tunnustaa hormonien keskeinen merkitys ylipainossa ja lihavuudessa.
- varata riittävät resurssit lihavuuden ennaltaehkäisemiseen, hoitoon ja lihavien arjen tukemiseen.
- kehittää lihavuuden ennaltaehkäisyyn tähtäävä suunnitelma ja löytää ratkaisuja.
Jutun lähde: