Varsinkin yläkouluikäisenä nuorella voi olla halu olla kuten muut ja unohtaa lääkityksensä ja sairautensa. Joillakin nuorilla oman toiminnan hallinta ja vastuun ottaminen kehittyvät nopeasti, toisilla taas vasta aikuisikäisenä.

Nuoret elävät usein tässä hetkessä, mikä on normaalia, mutta joskus tähän liittyy myös ikävien tai pakollisten asioiden, kuten lääkityksen unohtaminen. Vanhempien tai huoltajien tuki on tärkeää päivittäisessä hoidossa erityisesti silloin, kun vastuu omahoidosta ei ole päällimmäisenä nuoren mielessä. Vanhempien kannattaa keskustella nuorta hoitavan tahon kanssa, mikäli nuori ei ota hoidostaan riittävää vastuuta. Ammattilaiset voivat keskustella nuoren kanssa ja käydä läpi diagnoosia ja sen hoitoa, jotta hoidon syyt ovat varmasti nuorella selvänä ja jotta hän ymmärtää, mitä hoidon laiminlyönnistä voi seurata.

Yleensä lapsensa kanssa rauhallisesti ja kunnioittavasti keskustelemalla saa tietää, mitä vastaanotolla on sovittu. Teini-ikäisellä voi olla myös asioita, joita hän ei halua jakaa vanhempiensa kanssa ja se kuuluu asiaan.

On hyvä, että aikuistuva nuori voi miettiä elämäänsä ja sairauttansa ulkopuolisen, hoitohenkilökuntaan kuuluvan, aikuisen kanssa.

Vanhempi voi esimerkiksi yhteisymmärryksessä nuoren kanssa käydä yhdessä lukemassa omakanta.fi-verkkosivustolta lääkärin kirjoittamia tekstejä.

Asian voi ottaa puheeksi myös nuorta hoitavan tahon kanssa. Tuolloin esimerkiksi lääkäri voi sopia nuoren kanssa, mitä lääkäri voi, nuoren luvalla, kertoa vanhemmille, vaikka nuori ei vanhempiaan enää haluaisi vastaanotolle mukaan. Avoimuudella ja kunnioituksella pääsee pitkälle.

Nuoruusiässä mielialavaihtelut ovat yleisiä. Pituuskasvu kiihtyy, vartalo muuttuu ja ulkonäkö tulee tärkeämmäksi kuin aiemmin. Kuitenkaan suurinta myllerrystä ei näe ulospäin, sillä aivojen kasvu jää pääkopan sisään. Silti ehkä juuri aivoissa tapahtuu suurin kasvu ja kehitys.

Aivojen kehitys alkaa kiihtyä keskimäärin yli kymmenvuotiaana ja jatkuu vielä nuorena aikuisena. Varsinkin otsalohkossa tapahtuva kasvu ja uusien ajatteluratojen ja "komentokeskusten" muotoutuminen nuoruusvuosien kuluessa voi näyttäytyä aikuisille kaaoksena nuoren elintavoissa. Joskus tämä kehitys taannuttaa nuoren käytöksen, vaikeuttaa keskittymistä, kommunikaatioita, arvostelukykyä ja oman toiminnan ohjausta.

Voidaan sanoa, että juuri nuoren kasvavat aivot vaativat ärsykkeitä, kokeilua, riskinottoa ja elämyksiä, sillä tylsistyessään aivot eivät kehity. Esimerkiksi koulutyöhön kannustaminen, liikunta ja kaikenlainen harrastustoiminta ikätovereiden seurassa muovaavat aivojen kypsymistä ja kehittävät sosiaalisia taitoja. Kokeiluja – joskus huonojakin – pitäisi olla nuorena sallittua tehdä.

Aihe on laaja ja myös ikä-riippuvainen, mutta alla on lyhyt tiivistelmä huolestuttavista piirteistä:

Yksinäisyys on nuoruusiässä haavoittavaa, lamaannuttavaa ja haitallista. Kotona makaaminen ja toimettomuus voivat olla seurausta yksinäisyydestä, joka voi johtaa masennukseen, vetäytymiseen ja syrjäytymiseen. Myös useat psyykkiset sairaudet, esimerkiksi juuri masennus, puhkeavat nimenomaan nuoruusiässä.

Hälyttäviä merkkejä ovat muun muassa koulupoissaolojen kertyminen ("päätä särkee, vatsa on kipeä, on paha olla tai väsyttää"), kaveriporukoista vetäytyminen tai ystävien puuttuminen, univalverytmin kaaos, epähygieenisyys eli oman ulkonäön ja puhtauden laiminlyönti ja syömättömyys tai ylensyönti.

Myös selkeästi itsetuhoinen käytös on huolestuttavaa. Tällaista on toistuva alkoholin tai huumeiden käyttö, varastelu, viiltely ja öiset poissaolot, joista nuori ei kerro. Vaikka nuori ei halua, että tekemisiin puututaan, pitää näistä asioista puhua nuoren kanssa ja rajata nuoren tekemisiä mahdollisuuksien mukaan. Apua voi hakea tarvittaessa kouluterveydenhuollosta tai ottaa puheeksi lääkärikäynnillä, jos sellainen on pian tulossa. Myös perheneuvola on matalan kynnyksen paikka, johon voi itse ottaa yhteyttä.

Jos nuori viettää aikaansa pääsääntöisesti itseään vanhemmassa seurassa, on tärkeää tutustua näihin ystäviin, ja puhua nuoren kanssa ikäeron merkityksestä. Jos nuori ei tuo kavereita kotiinsa tai nuori ei suostu heistä kertomaan, on se usein merkki siitä, ettei seura ei ole luotettavaa ja turvallista. Eri-ikäiset ystävät eivät sinänsä ole uhka, mutta monen vuoden ikäero, lähinnä itseään vanhemmassa seurassa liikkuminen, voi altistaa päihteille ja seksuaaliselle hyväksikäytölle.

Useimmiten kuohunta osuu yläasteen alkuun, mutta osalla nuorista murrosikä alkaa vasta yläasteen lopulla. Tällöin ajattelun ja oman toiminnan ohjauksen mahdollinen taantuminen sekä tempova käytös ovat aktiivisimmillaan 16–18-vuotiaana. Tämä voi vaarantaa nuoren jatko-opiskelun ja esimerkiksi pitkäaikaissairaalla nuorella hoidon jatkuvuuden hoitopaikan vaihtuessa. Nuori voi tarvita tukea lääkkeenottoon, lääkärissä käynteihin ja verinäytteenottoaikojen muistamiseen vielä täysi-ikäisenäkin, sillä vastuun ottaminen ei tapahdu automaattisesti täytettyä 18 vuotta.

Vaikka nuoruusikä sujuu useilla nuorilla tasaisesti ja ongelmitta, voi se toisilla nuorilla olla hyvin myrskyisä – riippumatta siitä, onko nuori terve tai pitkäaikaissairas. Eräs äiti kertoi: "Tuntuu, kuin yhdessä yössä tyttärestäni olisi tullut teinihirviö. Nukkumaan meni tuttu tyttö, mutta aamulla vuoteesta nousi äreä nuori, joka ensitöikseen haukkui huoneensa sisustuksen, äidin ja isän ulkonäön, ruokavalion ja ammatin…"

Murrosiän kehityksellinen tehtävä on, että lapsesta kasvaa aikuinen sekä fyysisesti, psyykkisesti että tunnetasolla. Tämä vaatii henkisen irtioton lapsuuden kodista, sen suomasta ajattelumaailmasta ja turvasta. Kodin eli vanhempien arvomaailman kuuluukin joutua tarkastelun kohteeksi. Vanhemman on usein vaikea kestää kohtuuttomalta tuntuvaa kritiikkiä jälkikasvultaan, mutta on tärkeää kuunnella nuortaan, yrittää säilyttää keskusteluyhteys ja antaa oikea käyttäytymisen malli riitatilanteissa.

Luonnollisesti vanhemmat eivät voi hyväksyä sitä, että nuori kieltäytyy esimerkiksi lääkityksistä tai turvaverinäytteistä. Näissä tilanteissa riitelyn väistyttyä ja osapuolten rauhoituttua on tärkeä palata riidan aiheena olleeseen asiaan: nuoren tulee hoitaa itseään ja esimerkiksi lääkkeet ottaa ajallaan.

Olisi hyvä, jos nuori pystyisi mieltämään pitkäaikaissairauden osaksi omaa persoonaansa. Usein näin tapahtuukin, jos pitkäaikaissairaus on ollut osa elämää jo varhaislapsuudessa. Omahoidon oppiminen ja siitä vastuun ottaminen ovat yksi osoitus myös sairauden hyväksymisestä ja edellytys itsenäisyyteen aikuisena. Nuoret tarvitsevat aikaa ja tukea tähän kasvamiseen: joku enemmän ja joku vähemmän.

Nuoren arkeen saattaa kuulua useita erilaisia toimijoita. Osalla nuorista on säännöllistä terapiaa (esimerkiksi fysioterapiaa, puheterapiaa, toimintaterapiaa, neuropsykologista kuntoutusta tai psykoterapiaa). Aina kuntoutuksessa käyminen ei huvita, mutta jos käynneistä alkaa muodostua ongelmia tai nuori jättää käyntejä välistä, olisi vanhemman hyvä keskustella asiasta nuoren sekä hoitavan terapeutin kanssa. Yhdessä on mahdollista miettiä uusia tapoja saada terapia mielekkääksi. Joskus yhdessä terapeutin ja lääkärin kanssa voidaan myös miettiä uusia terapiamenetelmiä tai jopa tauon pitämistä.

Nuoruuteen kuuluu rajojen venyttämistä ja joskus virheratkaisujakin. Vanhemmuus on koetuksella ja monet säännöt täytyy sopia uusiksi.

Tietoa vanhemmille (Mielenterveystalo)

Vanhempainnetti (MLL)

Vauhdilla aikuisuuteen? (vanhempainliitto.fi)

Tietoa murrosikäisen vanhemmille (nuortenkoski.fi)