Leikkaus jättää arpia

Mitä arvet ovat? Arpia syntyy leikkausten ja muiden toimenpiteiden sekä vammojen seurauksena iholle.

​Haavan parantuminen perustuu ihon kykyyn uusiutua. Arpi muodostuu haavan parantuessa ja ruven lähdettyä haavalta pois. Normaalisti alkuvaiheessa arpi on punainen tai tumma ja koholla, kunnes kypsyessään se vaalenee ja litistyy. Taipumus arpien liikakasvuun on perinnöllistä.

Liikakasvua on olemassa kahdentyyppistä, joista lievempää kutsutaan liikakasvuiseksi arveksi ja voimakkaampaa arpikeloidiksi. Voimakas arven muodostuminen voi tulla yhtä hyvin onnettomuudessa saatuun haavaan kuin leikkaus-, palo ja aknearpeen, iholävistyksiin tai jopa hyönteisenpistojälkiin.

Arven paraneminen voi vaatia aikaa jopa parikin vuotta. Arven vetolujuus ei ole yhtä hyvä kuin terveessä ihossa, ja siksi arpi voi leventyä vielä parantumisen jälkeen, jos haavaan kohdistuu venytystä tai kiristystä. Tällöin arpi voi aiheuttaa ulkonäöllisen tai toiminnallisen ongelman iholla. Arvet tulee suojata täysin auringolta ensimmäisen puolen vuoden ajan ja sen jälkeenkin suositeltavaa on käyttää korkeasuojakertoimista aurinkovoidetta.

Arpien olemassaolo voi vaikuttaa oman kehon hyväksymiseen ja minäkuvaan. Arpi voi näyttää rumalta, varsinkin jos se sijaitsee paikassa, jota normaali vaatetus ei peitä. Häiritseviä arpia voidaan hoitaa joko itsehoitotuottein tai lääkärin tekemällä toimenpiteellä. Ennaltaehkäisy arpihoidossa on tärkeää erityisesti, jos tietää, että iho muodostaa herkästi liikakasvua arpiin. Tutkimuksia voiteiden ja silikonituotteiden käytöstä arpien hoidossa ja tutkimuksien tuloksellisuudesta on vielä vähäistä.

Kaikkia arpia ei tarvitse hoitaa, iho usein hoitaa itse itsensä. Jos arvet kuitenkin häiritsevät, voit keskustella lääkärin kanssa, onko niille mahdollista tehdä jotakin.

Näitä tuotteita voit hankkia apteekista ilman reseptiä

  • silikoniteipit ja -voiteet/geelit
  • ihoteipit: teippaus auttaa pitämään painetta yllä haavoissa, jolloin arpi ei pääse ”repsahtamaan”
  • erilaiset öljyt ja rasvat
  • painetekstiilit esimerkiksi palovammoihin.
  • Myös hieronta arven kohdalta voi edistää arven paranemista.

Näistä hoidoista kannattaa keskustella lääkärin kanssa

  • kortisoni-injektiot ja -voiteet
  • laserointi, jäädytyshoito
  • kirurgia

 

Edellinen sivuOsion alkuun

 


Katso lisää