Ajankohtainen

Tulehduksellista suolistosairautta sairastavan nuoren seuranta tärkeää järjestää hyvin

Julkaistu 29.8.2019 11.15

Tulehdukselliset suolistosairaudet, haavainen paksusuolentulehdus ja Crohnin tauti, alkavat yleensä 15–35-vuotiaana. Oireina on vatsakipuja ja veristä ripulia. Suolistosairaudet ovat iso henkinen ja fyysinen kuorma, minkä takia etenkin nuoret tarvitsisivat aktiivista seurantaa ja tukea.

​Juuri julkaistussa suomalais-tanskalaisessa 23 vuoden seurantatutkimuksessa todettiin, että suolisairaudet lisäävät jonkin verran syöpää ja kuolleisuutta. Alle 18-vuotiaana sairastuneiden kansallisista potilasrekistereistä saatuja tietoja yhdistettiin syöpä- ja kuolinsyyrekistereihin. Tuloksista selvisi, että tulehdukselliset suolistosairaudet lisäävät jonkin verran syöpään sairastuvuutta sekä kuolleisuutta verrattuna muuhun väestöön.

Vaikka riski on pieni, ovat tulokset kuitenkin merkki siitä, että tulehduksellista suolistosairautta sairastavat saattavat voida huonosti henkisesti ja fyysisesti. Tämän takia on tärkeää, että oikea-aikaisella hoidolla komplikaatioiden riskiä voidaan vähentää.

Nuorten kohdalla seurannan toiminnassa parannettavaa

Nuorille tapahtuu tuossa iässä paljon ja jos seuranta on heidän kannaltaan hankalasti järjestetty, jää se helposti kokonaan väliin jopa vuosiksi. Toinen iso haaste, joka voi aiheuttaa hoitoon katkoksia ja viivästyksiä, on tilanne, jossa nuori siirtyy hoitoon aikuisten puolelle, toteaa HUSin Lasten ja nuorten sairauksien ylilääkäri, professori Kaija-Leena Kolho. Sairaus kuormittaa myös henkisesti, minkä takia myös psyykkiseen jaksamiseen tulisi kiinnittää seurantakäynneillä huomiota.

Kuolleisuutta aiheuttavista tekijöistä jatkuva aktiivinen tulehdus on tärkeä riskitekijä ja voi heijastaa ongelmia nuorten potilaiden hoitoon hakeutumisessa. Syöpien syyt ovat kuitenkin vielä mysteeri, sillä niiden kehittymismekanismeja ei tulehduksellisissa suolistosairauksissa tunneta.

Lue lisää

Juuri julkaistu: Tulehdukselliset suolistosairaudet kuormittavat nuoria (HUS)