Luennollaan lääkäri Silja Kosola kävi läpi nuorisolääketieteen syntyä sekä sitä, mikä on nuorisolääkärin työsarka tällä hetkellä.
Alun perin lääkärit eivät erikoistuneet hoitamaan ihmisiä ikäryhmittäin. Ensimmäinen jako erikoistumiseen oli karkea: alaikäiset ja aikuiset.
1900-luvulla alettiin ymmärtää, että vastasyntyneet ja vauvat ovat oma ryhmänsä lasten ja nuorten joukossa samalla kun vanhukset eriytettiin omaksi kokonaisuudekseen aikuisten joukosta.
Viime vuosikymmeninä on opittu huomaamaan, että alaikäisten ja nuorten aikuisten lisäksi oma ryhmänsä ovat nuoret. Esimerkiksi nuorten aivojen kehittymistä on opittu tuntemaan, ja tutkimuksissa on selvinnyt, etteivät aivot ole kypsät ja rationaalisesti toimivat ennen 22–25 vuoden ikää.
Tieto on tärkeä perusta sille, että nuoriso tarvitsee omaa lääketieteellistä tutkimusta sekä nuorten psyykkiseen, fyysiseen ja emotionaaliseen kehitykseen ja kasvuun perehtyneitä lääkäreitä. Kroonisesti sairaiden nuorten osuus on noin 10 % ikäluokasta.
Mitä nuoret lääkäriltään toivovat?
Ulkomailla tehdyn haastattelututkimuksessa asiaa oli kysytty yli 10 000 nuorelta. Tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousi ammattitaito lääkärinä. Lisäksi toivottiin kunnioitusta sekä luottamuksellisuutta. Nuoret eivät myöskään halunneet lääkäristä kaveria.
Nuorisolääkärin täytyy tuntea kehitysvaihe
Nuorta hoitavan lääkärin ammattitaito ei sisällä ainoastaan hoidettavan sairauden tai tilan lääketieteellistä osaamista, vaan myös nuoruuteen liittyvän monitahoisen kasvuaikataulun tuntemista.
Lääkärin on tärkeää osata arvioida nuoren yksilöllistä kehitysaikataulua. Sen perusteella nuori voi saada ohjausta omahoitoon, joka tukee hänen kasvuaan mahdollisimman terveeksi aikuiseksi.