Olkanivelen epävakaus

​​Olkanivelen toistuvat sijoiltaanmenot tai pelko uusista sijoiltaanmenoista ovat merkki olkanivelen epävakaudesta.

Epävakausoire ei tarkoita olkanivelen jatkuvaa kipua.

Olkanivelen epävakaus on usein seurausta olkapään sijoiltaanmenosta. Asianmukaisesta hoidosta huolimatta monelle kehittyy epävakausoire vammassa sattuneen sijoiltaanmenon jälkeen.

Erityisesti nuoremmilla potilailla on riski epävakauden kehittymiselle ensimmäisen traumaattisen sijoiltaanmenon jälkeen.

Sijoiltaanmeno on yleisintä alle 30-vuotialla miehillä. Varsinkin keski-iän ylittäneillä vammaan saattaa liittyä liitännäisvammoja, kuten kiertäjäkalvosimen vaurioita.

Jos olkapää tuntuu epävakaalta vamman parantumisen jälkeen, kannattaa hakeutua lääkärin tutkimuksiin.

Lääkärin arviossa tutkitaan olkanivelen liikelaajuudet, lihasvoimat ja vakaus eri kiertosuuntiin. Näin havainnoidaan mahdolliset mekaaniset epävakaudet ja sijoiltaanmenoon liittyvät pelkotuntemukset.

Olkanivelessä voi esiintyä vain yhteen suuntaan lisääntynyttä liikkuvuutta, mutta osalla potilaista voi esiintyä myös yleistä yliliikkuvuutta.

Olkanivelen jatkuva mekaaninen epävakaus on leikkaushoidon aihe.

Leikkaushoito

Jatkohoitoa suunniteltaessa potilas usein ohjataan fysioterapeutin ohjeistukseen jo ennen leikkausta. Tällä tuetaan myös leikkauksen jälkeen tapahtuvaa kuntoutusta.

Suoritettava leikkausmenetelmä suunnitellaan jokaiselle potilaalle yksilöllisesti. Toimenpiteet voivat olla tähystyksellisiä, mutta myös avoleikkausmenetelmiä käytetään oireen hoidossa.

nivel; tulehdus; fysioterapia; olkapää; mies; avoleikkaus; yliliikkuvuus; lihasvoima; epävakaus; kuntoutus; tähystysleikkaus; korjausleikkaus; lukkiutuu; tulehduskipulääke; kuntoutuminen; lihaskunto; luutuminen; leikkaus; tekonivel; sijoiltaanmeno; hauislihas; jäätynyt; repeämä; kiertoliike; kierto; loitonnus; yösärky; rahina; olkalisäke; rustorengas; kiertäjäkalvosin; käsi; vammat; vamma; rasitus; nivelrikko; kipu; kipeä; rakenne

Kyllä

Päivitetty  15.8.2018