Olkalisäkkeen alainen kipu

Olkalisäkkeen alaiselle kipuoireelle on monta nimeä esimerkiksi ahdas olka ja bursiitti eli limapussin tulehdus.

Kipuoiretta kutsutaan myös nimillä impingement, pinneoireyhtymä, hankausoireyhtymä, kipukaarioireyhtymä ja tendinopatia eli ylemmän lapalihaksen jänteen ärsytys.

Tavallisina oireina ovat yösärky ja kipu olkavartta loitonnettaessa ja kiertoliikkeissä. Kipu voi säteillä olkavarteen mutta ei yleensä ulotu kyynärpään alapuolelle.

Olkalisäkkeen alaisen kivun syitä on useita. Oireiden taustalla ovat tavallisesti olkapään rasittuminen ja toistuvat ääriliikkeet yhdistettynä nivelkulumaan.

Syynä on monesti myös yleisestä lihasepätasapainosta häiriintynyt olkapään ja lapaluun lihaksiston toiminta.

Hoito

Oireyhtymän alkuvaiheen hoitona ovat lepo, kylmäpakkauksien käyttö, kipulääkityksen aloittaminen ja ylirasitustilaan puuttuminen.

Lääkäriin arvioon tulee hakeutua, kun oireet vaikeuttavat normaalissa elämässä pärjäämistä tai kun oireesta on selvästi haittaa harrastuksissa.

Leikkaushoito

Aiemmin oireen jatkuessa turvauduttiin usein leikkaushoitoon, jossa avarrettiin olkalisäkkeen alapuolista tilaa poistamalla ärsyyntynyt limapussi ja osa olkalisäkkeen alapinnasta.

Satunnaistetuissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan pystytty osoittamaan leikkaushoidon paremmuutta hyvään ei-leikkaukselliseen hoitoon verrattuna.

Pienelle osalle potilaista oire voi uusia vuosien seurannassa menestyksekkäänkin hoidon jälkeen.

nivel; tulehdus; olkapää; kuntoutus; tähystysleikkaus; korjausleikkaus; lukkiutuu; tulehduskipulääke; kuntoutuminen; lihaskunto; luutuminen; leikkaus; tekonivel; sijoiltaanmeno; hauislihas; jäätynyt; repeämä; kiertoliike; kierto; loitonnus; yösärky; rahina; olkalisäke; rustorengas; kiertäjäkalvosin; käsi; vammat; vamma; rasitus; nivelrikko; kipu; kipeä; rakenne

Kyllä

Päivitetty  15.8.2018