Toistuvasti nyrjähtelevä nilkka

Toistuvien nilkan nyrjähdysvammojen taustalla voi olla esimerkiksi aiempi nilkan nivelsidevamma tai jalan ryhtihäiriö.

​​Nyrjähtelylle altistaa aiemman vamman lisäksi jalkaterän poikkeava rakenne tai ryhti.

Myös häiriintynyt tai puutteellinen lihastoiminta kävelyn aikana voi altistaa nilkan ja jalkaterän nyrjähdyksille.

Toistuvia nilkan nyrjähdyksiä ilmenee tavallisimmin epätasaisessa maastossa liikuttaessa ja urheilulajeissa, joissa liikutaan nopeasti suuntaa muuttaen.

​​​ Milloin yhteys lääkäriin?

Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos nilkan toistuva nyrjähtely hankaloittaa normaalia liikkumista tai liikuntaharrastuksia.


​​

Lääkäri tutkii toistuvasti nyrjähtelevän nilkan kliinisellä tutkimuksella ja seisten otetulla nilkan ja jalkaterän röntgenkuvalla sekä tarvittaessa magneettikuvalla.

Hoito

Toistuvasti nyrjähtelevän nilkan hoidolla pyritään puuttumaan oireen alkuperäiseen syyhyn, koska pelkkä nivelsiteen korjaus ei auta. Ei-leikkauksellisella hoidolla voimistetaan nilkkaa tukevien lihasten toimintaa sekä parannetaan nilkan asento- ja liiketuntoa ja koukistus-ojennusliikettä.

Liikunnan yhteydessä nilkan tukevuutta voidaan parantaa nilkkatuella tai teippauksella.

Nyrjähtelevässä jalassa ei suositella pronaatiotuetun urheilujalkineen käyttämistä, koska se kääntää jalkaterän kuormitusta ulkosyrjälle ja altistaa nyrjähdyksille.

Nivelsiteitä ja jänteitä korjataan tarvittaessa leikkauksella, jos ei-leikkauksellinen hoito ei tuota tulosta. Myös nilkan koukistusliikkeen laajuutta voidaan korjata leikkauksessa.

Leikkaushoitoon voidaan joutua turvautumaan, jos nilkan nyrjähtelytaipumus johtuu jalan ryhtivirheestä.

Katso lisää:


Edellinen sivuSeuraava sivu

 


nilkka kipu; nilkka nivelside venähdys; nilkka nivelside repeämä; nivelside poikki; nilkka tekonivel; nilkka nivel; luupiikki; nilkkatuki; akillesjänteen tulehdus; nilkka; nivelside; nilkkatulehdus; nilkkamurtuma; nilkkanivel; kipu; oireet; tulehdus; ylempi ja alempi nilkkanivel; kipeä nilkkanivel; alin nilkkanivel; tulehtunut nilkkanivel; ylempi nilkkanivel; nilkka nivelside; revennyt nivelside; nilkkaan; nilkka ristiside; murtuma; nyrjähdys; Toistuva; toistuva nyrjähdys

Päivitetty  20.9.2019 15.26