Mahdollisia alatiesynnytykseen liittyviä haittoja

Vaikka alatiesynnytys on luonnollinen tapa syntyä, siihen voi liittyä myös haittoja.

Synnytyksen ajankohta ja kulku eivät ole etukäteen suunniteltavissa, joskin synnytyksen käynnistäminen on joissain tilanteissa mahdollista.
Synnytyssupistukset ovat kivuliaita, mutta kipu loppuu aina supistusten välillä, ja kivulla on tärkeä merkitys: jokainen supistus vie synnytystä eteenpäin.

Nykyisin välilihaa ei pääsääntöisesti leikata, ellei se ole aivan välttämätöntä. Jos välilihaa kuitenkin on jouduttu leikkaamaan, voi haavakipuun tarvita lääkettä joidenkin päivien ajan. Joskus istuminen voi olla vaikeaa synnytyksen jälkeen. Jos välilihan leikkaushaava tai repeämä tulehtuu, toipuminen voi pitkittyä.
Peräaukon sulkijalihaksen repeämä syntyy noin yhdelle prosentille alatiesynnytyksissä. Repeämä korjataan heti synnytyksen jälkeen ja paranee useimmiten hyvin. Paraneminen tarkistetaan jälkitarkastuksessa, joka järjestetään synnytyssairaalassa äitiysneuvolan sijaan. Pitkäaikaisongelmat ovat erittäin harvinaisia, ja niitäkin voidaan hoitaa.
Muita hankalampia repeämiä syntyy muutamassa prosentissa synnytyksistä, ja ne paranevat pääasiallisesti ongelmitta.

Noin puolella prosentilla lapsista on syntyessään matala pH (pH < 7.0). Tällöin lapsi on kärsinyt jonkin asteisesta hapenpuutteesta jossain synnytyksen vaiheessa. Vain pienelle osalle hapenpuutteisena syntyneistä vauvoista jää pysyviä ongelmia.
Osa hapenpuutteesta liittyy hartiadystokiaan, eli hankalaa hartioiden ulosauttoon. Hartiadystokia on harvinainen hätätilanne ja sen hoitoa harjoittelevat sekä kätilöt että lääkärit säännöllisesti simulaation avulla.
Hyvin hoidetussa alatiesynnytyksessä riski sikiön hapenpuutteeseen on hyvin pieni. CP-vammaisuudesta arvioidaan vain pienen osan liittyvän itse synnytykseen, ja yli 90 prosenttia tapauksista liittyy ennenaikaisuuteen, kohdunsisäisiin tulehduksiin ja istukan toimintahäiriöihin.

Riski laskeumaan ja muihin lantionpohjan häiriöihin on hieman suurempi alatiesynnytyksen jälkeen. Keisarileikkaus ei kuitenkaan suojaa näiltä ongelmilta.

Täysiaikaisen raskauden läpikäyneillä naisilla on sekä synnytyksen jälkeen että myöhemmin enemmän virtsankarkailua kuin niillä, jotka eivät ole olleet raskaina. Virtsankarkailua on synnytystavasta riippumatta. Alatiesynnytyksen jälkeen virtsankarkailua esiintyy kuitenkin enemmän kuin keisarileikkauksen jälkeen. Riskiä lisäävät pitkä ponnistuvaihe ja monisynnyttäneisyys.
Raskauden aikana elimistöön muodostuva progesteronihormoni pehmentää kudoksia ja lantionpohjan perusjännitys alenee. Alatiesynnytyksen yhteydessä synnytyskanavaan voi tulla pehmytkudosvaurioita, joiden vaikutuksesta lantionpohjan tunnistaminen ja lantionpohjalihasten harjoittelu voi aluksi olla hankalaa. Lantionpohjalihasten harjoittelu raskausaikana ja synnytyksen jälkeen nopeuttaa palautumista.
Virtsankarkailua ja muita lantionpohjan ongelmia voidaan hoitaa menestyksellisesti fysioterapian avulla sekä tarvittattaessa toimenpiteillä.

Kyllä

Päivitetty 2.11.2020