Sosiaalituet kohtukuoleman yhteydessä

Synnytyssairaalan sosiaalityöntekijä on vanhempien käytettävissä kohtukuolemaan liittyvää neuvontaa, ohjausta ja tukikeskustelua varten.

Kuolleena syntyvän lapsen kohdalla sosiaaliturva määräytyy odottajan raskausviikkojen keston mukaan. Oikeus raskaus- ja vanhempainrahaan on silloin, kun raskaus on kestänyt 154 päivää (22 viikkoa). Äitiysavustuksen perhe on usein hakenut tai saanut jo ennen kuin lapsen kuolema todetaan, eikä äitiysavustusta tällöin tarvitse palauttaa.

Kohtukuolematapauksiin liittyvästä Kelan sosiaaliturvasta saa kattavan tiedon Kelan omilta nettisivuilta.

Hautauskustannukset tulevat pääsääntöisesti perheen maksettaviksi. Varsinaista hautausavustusta ei ole, mutta sosiaalitoimesta voi hakea ja saada tietyin edellytyksin toimeentulotukea hautauskustannuksiin. Nämä edellytykset liittyvät hakijan ja perheen taloudelliseen kokonaistilanteeseen ja/tai tilannekohtaiseen tarveharkintaan, kuten toimeentulotuen myöntäminen muutenkin. Kunnan sosiaalitoimella voi olla yhteistyösopimus tiettyjen palveluntarjoajien (hautaustoimistojen) kanssa, joiden asiakkaaksi toimeentulotukea hakeva perhe voidaan ohjata. Sosiaalityöntekijän harkintaa vaativaa ehkäisevää toimeentulotukea haettaessa kannattaa varata aika henkilökohtaiseen tapaamiseen sosiaalityöntekijän kanssa sen sijaan, että asioisi pelkästään kirjallisella hakemuksella. Joissakin tapauksissa avustusta hautausjärjestelyihin tai -kustannuksiin voi tiedustella myös esimerkiksi seurakunnan diakoniatyöntekijän kautta.

Mikäli henkinen toipuminen ja oman ansiotyön edellyttämä työ- ja toimintakyky eivät etene odotetulla tavalla raskaus- tai vanhempainrahakauden aikana, vanhempien tulee kääntyä työterveyshuollon puoleen. Tätä kautta voi olla mahdollista tarvittaessa jatkaa toipumisaikaa lääkärin A-todistuksella ja hakemalla Kelan sairauspäivärahaa ja/tai joissakin tilanteissa osasairauspäivärahaa. Työterveyshuolto voi auttaa työntekijää myös mahdollisesti tarvittavan psykologisen tuen tai esimerkiksi määräajaksi kevennetyn työn järjestelyissä yhteistyössä työnantajan kanssa.

Tarvittaessa henkilökohtaista puhelinneuvontaa saa myös Kelan teemakohtaisista palvelunumeroista. Kelan asiakas voi varata myös henkilökohtaisen tapaamisajan Kelan virkailijan vastaanotolle.

 

Kyllä

Päivitetty  26.5.2023