Käden puutuminen raskausaikana

Raskauden loppupuolella saattaa esiintyä ranteen ja kämmenen alueen puutuneisuutta ja joskus myös kipua. Puutuneisuus voi johtua rannekanavaoireyhtymästä.

 

Ranteen ja kämmenen alueen puutuneisuus ja mahdollinen kipu johtuu yleensä turvotuksen aiheuttamasta ranteen alueella kulkevan keskihermon pinnetilasta. Hermo on puristuksissa niin sanotussa rannekanavassa, joten tilaa kutsutaan rannekanavaoireyhtymäksi. Tällainen hermopinne voi syntyä myös ranteen tai sormien toistuvan yksitoikkoisen rasituksen seurauksena.

Oireet

Keskihermon pinnetilan oireisiin kuuluu puutuminen ensisijaisesti peukalon, etu- ja keskisormen alueella, mutta puutumisalue voi olla myös vain yksi sormi. Tyypillistä on, että oireet ilmenevät öisin ja käsien ravistelu lievittää niitä. Puutumista voi esiintyä myös esimerkiksi näppäimistöä käyttäessä tai autolla ajaessa. Sormien hienomotoriikka voi häiriintyä ohimenevästi, ja tavarat saattavat pudota käsistä, kun puristusote sormien välissä heikkenee.

Hoito

Raskauden aikana kehittyvä rannekanavaoire paranee pääsääntöisesti itsestään raskauden jälkeen. Oireita voi vähentää välttämällä puutumista provosoivia ranteen asentoja ja ranteen voimakasta rasitusta. Jos yölliset oireet ovat hankalat, voidaan kokeilla rannelastaa öisin. Lasta estää ranteen koukistumisen yön aikana ja helpottaa usein oireita. Leikkaushoito on raskauden aikana hyvin harvoin tarpeen.

Jos puutumisen lisäksi esiintyy häiritsevää, jatkuvaa kipua tai sormien puristusvoima heikkenee selvästi, ota yhteyttä ensisijaisesti neuvolalääkärin, joka arvioi jatkotutkimusten tarpeen.

 

Kyllä

Päivitetty