Verenpaine

Raskauden aikana kohonnutta verenpainetta esiintyy noin 3-8 prosentilla. Kohonnut verenpaine voi vaikuttaa istukan verenkiertoon ja heikentää istukan toimintaa. Verenpainetta hoidetaan tarvittaessa lääkityksellä.

Verenpaine on kohonnut silloin, kun yläpainetta (systolinen) on vähintään 140 tai alapainetta (diastolinen) vähintään 90 elohopeamillimetriä (mmHg), tai mikäli systolinen verenpaine nousee raskauden lähtötasolta vähintään 30 mmHg tai diastolinen vähintään 15 mmHg.

Jos verenpaine on koholla jo ennen raskautta tai todetaan kohonneeksi ennen raskausviikkoa 20, on kyseessä niin sanottu essentielli eli krooninen verenpainetauti. Jos verenpaine kohoaa raskausviikon 20 jälkeen, verenpaineen nousu liittyy raskauteen. ​

Kohonneeseen verenpaineeseen liittyy myös lisääntynyt riski pre-eklampsian eli raskauden aiheuttaman verenpaineoireyhtymän (kutsuttu myös nimellä raskausmyrkytys) kehittymiseen; jälkimmäisessä on mukana tavallisesti myös valkuaisvirtsaisuutta ja oireita, kuten päänsärky, ylävatsakipu ja huono olo.​

Jokaisella neuvolakäynnillä seurataan verenpainetta sekä tutkitaan virtsa mahdollisen valkuaisen (ja sokerin) toteamiseksi. Pre-eklampsian varhainen toteaminen onkin yksi tiiviin äitiysneuvolaseurannan tärkeimmistä tehtävistä. Verenpainetta voi seurata myös kotimittauksilla, jotka antavat yleensä luotettavampia tuloksia, kun verenpainemittausta ei ehkä jännitä kuten vastaanottokäynneillä. Kotimittauksissa käytettävän verenpainemittarin on kuitenkin oltava asianmukainen eli olkavarsimittari, jonka toiminta on hyvä tarkistaa neuvolakäynnillä.

Milloin yhteys lääkäriin?

Mikäli kotona levosta huolimatta verenpaine on toistuvasti yli 150/100, on syytä ottaa yhteys neuvolaan. Jos em. verenpaineen nousun lisäksi esiintyy päänsärkyä, ylävatsakipua tai näköhäiriöitä on syytä ottaa yhteys suoraan synnytyssairaalan päivystykseen. Päivystykseen on aina soitettava ennen lähtemistä synnytyssairaalaan. 

Hoito​

Kohonnutta verenpainetta hoidetaan tarvittaessa lääkityksellä.  Jos neuvolakäynneillä todetaan toistetuissa mittauksissa kohonnut verenpaine, terveydenhoitaja tai neuvolalääkäri tekee lähetteen äitiyspoliklinikalle. Äitiyspoliklinikalla arvioidaan lääkityksen tarve, ohjelmoidaan sen aloitus ja tarkistetaan sikiön vointi.

Verenpainelääkitys aloitetaan raskauden aikana, mikäli verenpaine on toistetusti selvästi yli viiterajojen; aloittamisrajana voidaan pitää tasoa 150/100 mmHg ulkopuolisissa mittauksissa. Kotimittausraja on hieman alempi (145/95). Tason ylityksellä tarkoitetaan sitä että ainakin kolme perättäistä mittausta (joiden väli on vähintään pari tuntia) ylittää rajan systolisen tai/ja diastolisen paineen osalta. Tarvittaessa lääkitys aloitetaan jo matalammilla arvoilla jos äidillä on jokin verisuonten toimintaan vaikuttava perussairaus kuten diabetes tai krooninen munuaistauti. Aloittaminen riippuu myös alkuraskauden verenpainetasosta. Tavoitetaso on yleensä alle 140/90 mmHg. Lääkityksinä käytetään tavallisesti alfa-beetasalpaajaa (labetalolia), kalsiumsalpaajaa (nifedipiini), tai beetasalpaajaa (metoprololi), jotka ovat raskauden aikana turvallisia. Lääkitys lopetetaan asteittain synnytyksen jälkeen, joko jo heti synnytyssairaalassa tai myöhemmin neuvolassa. Lääkityksen lopetuksesta annetaan ohjeet synnytyksen jälkeen kotiutuessa.​

Jos potilaalla on vaikea verenpainetauti, äitiysneuvolasta tehdään lähete äitiyspoliklinikalle heti alkuraskaudessa, ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä. Tietyt verenpainelääkkeet (kuten ACE-estäjät, AT-salpaajat) ovat sikiölle haitallisia, ja ne tulisikin vaihtaa sopivammiksi jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Tämä tapahtuu joko hoitavan lääkärin toimesta tai äitiyspoliklinikan konsultaation kautta.​


Edellinen sivuSeuraava sivu