Hyytymistekijät ovat proteiineja eli valkuaisaineita, jotka ovat erikoistuneet hyytymistapahtuman eri vaiheiden säätelyyn. ​Osassa hyytymistekijöitä voi olla perinnöllisiä muutoksia, joiden vuoksi verisuonitukosten riski kasvaa. Yksikään perinnöllinen muutos ei ole niin voimakas, että se yksin aiheuttaa tukoksen, mutta se lisää riskiä tukosten syntymiselle, kun jokin tukosaltistus esimerkiksi ehkäisypillereiden käyttö tai raskaus ilmaantuu. Koska tukoksia syntyy aika harvoin, useimmat muutoksen perineet eivät suurentuneesta vaarasta huolimatta koskaan sairastu verisuonitukokseen.

Yleisin hyytymistekijöiden perinnöllinen muutos on geenissä, joka vastaa hyytymistekijä 5:n (faktori V) tuotannosta. Tämä V-geenin pistemutaatio, altistaa verisuonitukoksille. Hyytymistekijä V (faktori V, FV) on muuttunut pistemutaation vuoksi niin, että proteiini C ei pysty sitä inaktivoimaan. Tästä ilmiöstä käytetään nimeä APC-resistenssi. Mutaatio todetaan noin 2-5 prosentilla normaaliväestöstä ja noin 10-20 prosentilla laskimotukospotilaista. APC-resistenssi aiheuttaa 2-5 -kertaisen laskimotukosriskin.

Koska raskaus- ja lapsivuodeaikana on lisääntynyt laskimotukosriski, jota myös mm leikkaus ja infektiot lisäävät, aloitetaan laskimotukoksen estolääkitys. Estolääkityksenä käytetään minihepariinia pistoshoitona, aloitus ja hoidon kesto vaihtelee yksilöllisesti. Alkuraskaudessa neuvola tekee lähetteen äitiyspoliklinikalle sisältäen yleiset terveystiedot ja tarkemmat tiedot peritystä ominaisuudesta. Näiden perusteella pohditaan lääkityksen aloitusaika, annostus ja kesto kokonaisuus huomioiden. Joskus estolääkitys aloitetaan jo alkuraskaudessa ja se jatkuu koko raskauden ajan. Useimmiten kuitenkin estolääkitys aloitetaan vasta synnytyksen jälkeen ja jatketaan kuuden viikon ajan synnytyksestä, koska tukosriski on tällöin kaikkein korkein.

Lue lisää:

Perinnöllinen verisuonitukos (Terveyskirjasto)​