Muut päihteet ja hedelmällisyys

Päihteiden käyttö on haitallista sekä raskautta että syntyvää lasta ajatellen.

Vanhempien päihteiden käytöllä on yhtäläinen merkitys lapselle. Mikään perheessä käytetty päihde ei ole lapsen kannalta ongelmaton, joten lapsiperheelle suositellaankin päihteettömyyttä. Päihteiden käyttö perheessä voi johtaa lastensuojelun tarpeen arvioon. Tämä voidaan tehdä ennen lapsen syntymistä esimerkiksi jo lapsettomuustutkimuksiin hakeutuessa. Kaikenlainen päihteiden käyttö voi johtaa riippuvuuteen.

Huumaaviksi aineiksi luetaan kannabis, amfetamiini, ekstaasi, heroiini ja muut opiaatit, kokaiini ja LSD sekä muuntohuumeet ja lääkkeet, kuten buprenorfiini, dekstrometorfaani, fentanyyli ja metadoni. Tietoa päihteistä, niiden käytön terveysriskeistä ja vaikutuksista raskauteen löydät kattavasti Mielenterveystalon sivuilta.

HEDELMÖITYSHOITOLAKI

Suomessa on voimassa hedelmöityshoitolaki. Sen mukaan terveysviranomaisen tulee arvioida, voidaanko mahdollisia lapsettomuushoitoja tarjota pariskunnalle. Lain kahdeksan §:n kohta viisi määrittää hedelmöityshoidon antamisen esteeksi "Jos on ilmeistä, että lapselle ei voida turvata tasapainoista kehitystä."

Huumeiden kertakokeilu menneisyydessä ei estä lapsettomuuden tutkimuksia tai hoitoa. Huumeiden käyttö, myös niin sanottu viihdekäyttö, on haitallista raskautta ja syntyvää lasta ajatellen. Monet huumeet heikentävät hedelmällisyyttä. Lopeta siis huumeiden käyttö ennen raskauden yrittämistä.

Osa lääkeaineista luetaan päihteisiin, kun niitä käytetään ilman asianmukaista lääkemääräystä ja aineella on huumaavia ominaisuuksia. Yleisimmät väärinkäytetyt lääkkeet ovat ahdistuneisuuden ja unettomuuden hoidossa käytetyt lääkkeet sekä kivun ja yskän hoidossa käytetyt lääkkeet. Ne aiheuttavat useita raskaudenaikaisia komplikaatioita, kuten keskenmenoja ja sikiön kehitysvaurioita sekä vastasyntyneelle tulee usein vieroitusoireita, joiden hoito kestää viikkoja. Lääkkeiden asiaton käyttö tulee lopettaa raskaudensuunnitteluvaiheessa.

Jos sinulla on ongelmia alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden käytön kanssa ja haluat apua, ota yhteyttä terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai lähimmälle A-klinikalle.

 

Kyllä

Päivitetty  3.11.2020