Ulkosynnytinsyövän hoidon perusta on leikkaus. Aiemmin käytössä olleet leikkausmenetelmät johtivat merkittävään leikkauksen jälkeiseen sairastavuuteen. Nykyisin leikkaushoito suunnitellaan yksilöllisemmin kuitenkin hoitotuloksista tinkimättä. Hyvin varhaisvaiheen kasvaimessa voidaan käyttää ainoastaan kasvaimen paikallista poistoa, mutta koska ulkosynnytinsyöpä leviää imuteitse, on usein tarpeen leikkauksessa selvittää myös nivustaipeiden imurauhasten tilanne. Imurauhasten tilan selvittelyssä käytetään joko niin sanottua vartijaimusolmuketutkimusta tai imurauhasten poistoa nivustaipeista.
Vartijaimusolmukkeita paikallistetaan isotooppimenetelmällä (Teknetium), jossa isotooppi ruiskutetaan kasvaimeen leikkausta edeltävästi. Vartijaimusolmuke löydetään gammadetektorilla tai sinivärillä, joka ruiskutetaan kasvaimeen leikkauksen aikana ja vartijasolmuke poistetaan värjäytymisen perusteella.
Vartijaimusolmuke, eli imusolmuke, johon kasvaimen imutiet ensisijaisesti laskevat, tutkitaan patologin toimesta leikkauksen aikana, ja mikäli vartijasolmuke on kasvainsoluvapaa, ei muita imusolmukkeita tarvitse poistaa. Tällä tavoin toimimalla voidaan vähentää laajempaan imurauhastenpoistoon liittyviä sivuvaikutuksia kuten imurauhaskierron häiriöiden aiheuttamaa turvotusta.
Kookkaissa kasvaimissa, tai kasvaimissa, jotka sijaitsevat lähellä virtsaputkea tai peräaukkoa, on usein tarpeen käyttää plastiikkakirurgisia kielekkeitä. Hyvin kookkaissa kasvaimissa tai kasvaimissa jotka kasvavat lähielimiin voidaan leikkauksessa joutua poistamaan virtsaputki, virtsarakko tai peräsuoli. Tällaiset leikkaukset tehdään gynekologin, urologin, suolikirurgin ja plastiikkakirurgin yhteistyönä.
Ulkosynnyttimien leikkausten tavallisin komplikaatio on leikkaushaavojen tulehtuminen ja aukeaminen. Tätä riskiä vähentämään käytetään tilapäistä paksusuoliavannetta erityisesti mikäli kasvain sijaitsee peräaukon lähellä. Tällainen niin sanottu suojaava avanne voidaan yleensä sulkea noin 3 kuukauden kuluttua.
Leikkauksesta toivutaan leikkaavassa yksikössä yleensä ainakin muutama päivä. Leikkaushaavojen paranemista seurataan poliklinikkakäynneillä 1-2 viikon välein. Virtsaputken suulle ulottuvien leikkaushaavojen parantumisen varmistamiseksi käytetään usein virtsakatetria 1-2 viikkoa. Mikäli haavojen sulussa on tarvittu laajoja plastiikkakirurgisia kielekkeitä, on ”istumakielto” tarpeen jopa 6 viikon ajan.
Muu hoito
Sädehoitoa sekä solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää sekä erikseen että yhdistettynä niin sanottuna kemosädehoitona. Uusiutuneen taudin hoidossa hoitolinjaukset tehdään tapauskohtaisesti.
Ulkoista sädehoitoa tai nykyään useammin solunsalpaajahoidolla tehostettua niin sanottua kemosädehoitoa annetaan ulkosynnyttimien ja nivustaipeiden alueelle leikkauksen jälkeen mikäli nivustaipeessa tai -taipeissa todetaan imurauhasmetastasointi tai mikäli leikkauksessa aikaansaatu niin sanottu tervekudosmarginaali puuttuu tai on hyvin pieni. Sädehoitoa käytetään myös tilanteissa, joissa leikkaushoitoon ei katsota olevan mahdollisuuksia tai jos kasvain uusii eikä sädehoitoa ole käytetty leikkaushoidon jälkeen.
Harvinaisena muotona kemosädehoidossa on tilanne, jossa laajasti paikallisesti levinnyt kasvain pyritään tällä hoidolla saattamaan kirurgisen hoidon piiriin.
Solunsalpaajien teho ulkosynnytinsyövässä on vähäinen ja tulee kysymykseen ainoastaan taudin uusimisen yhteydessä tai tilanteessa, jossa taudin laajan levinneisyyden eli kaukometastasoinnin takia muut hoitomuodot eivät ole käytettävissä.