Leikkaushoito
Leikkausta edeltävien tutkimusten perusteella kohdunrunkosyövät jaetaan matalaan, keskikorkeaan ja korkeaan leikkausta edeltävään riskiluokkaan. Näiden riskiluokkien perusteella arvioidaan imusolmukkeiden poiston tarpeellisuus. Arviota voidaan tehdä myös leikkauksen aikana lähettämällä kasvaimesta tuorekudosnäyte eli jääleike patologin katsottavaksi. Näytteestä tutkitaan heti kasvaimen kasvusyvyys lihaskerrokseen korkean riskin syövän ja imusolmukkeiden poistotarpeen selvittämiseksi.
Matalan riskin kohdunrunkosyövässä riittää kohdun, munasarjojen ja munatorvien poisto, mutta keskikorkean ja korkean riskin syövässä on poistettava myös lantion ja para-aortaalialueen imusolmukkeet etäpesäkkeiden selvittämiseksi. Tyypin II seroosissa karsinoomassa on poistettava myös vatsapaita sen suuren etäpesäkeriskin vuoksi.
Ennusteeseen vaikuttavat tekijät
Patologin näytteestä on tärkeä määrittää kohdunrunkosyövän ennusteellisia tekijöitä määriteltäessä leikkauksen jälkeistä riskiluokkaa ja siten täydentävien hoitojen tarvetta.
Leikkauksen jälkeiset riskiluokat jaetaan matalaan, matalaan keskitasoon, korkeaan keskitasoon, korkeaan, paikallisesti edenneeseen syöpäriskiluokkaan sekä kaukoetäpesäkkeitä sisältävään syöpäriskiluokkaan. Näitä ennusteellisia tekijöitä ovat mm. kasvaimen koko, kudostyyppi ja erilaistumisaste. Lisäksi määritellään syövän kasvusyvyys lihaskerrokseen, leviäminen kohdunkaulaan, munasarjoihin tai imusolmukkeisiin. Tärkeä ennusteellinen tekijä on myös syöpäsolujen esiintyminen imuteissä ja verisuonissa (= LVI, lymfovaskulaarinen invaasio).
Leikkausta täydentävät hoidot
Leikkausta täydentävien hoitojen tarve arvioidaan leikkauksen jälkeisen riskiluokkien perusteella. Kyseeseen voi tulla leikkauksen jälkeinen solunsalpaajahoito, sädehoito ja / tai hormonihoito.
Solunsalpaajahoidossa käytetään taksaania ja platinaa. Yleisin kombinaatiohoito on paklitakseli + karboplatiini kolmen viikon välein kuusi kertaa. Sivuvaikutuksena esiintyy usein hiustenlähtöä, pahoinvointia, ummetusta, ääreishermostovaurioita, jotka aiheuttavat puutumista ja pistelyä jalkapohjiin ja kämmeniin.
Sädehoidossa voidaan antaa emättimen sädehoito estämään paikallista uusiutumaa. Tällöin sädehoito annetaan emättimen pohjukkaan asettimen avulla esim. kolme kertaa viikon välein. Paikallisen sädehoidon sivuvaikutukset ovat hyvin vähäiset. Oireina voi esiintyä vuotoa emättimestä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja ripulia.
Levinneessä taudissa harkitaan hormonihoidon aloittamista, jos kasvaimessa todetaan hormonireseptoreita. Ensisijainen lääke on keltarauhashormoni. Muita hormonihoitovaihtoehtoja ovat antiestrogeenit ja aromataasi-inhibiittorit.
Fertiliteettiä säästävä hoito
Nuorilla, synnyttämättömillä kohdunrunkosyöpää sairastavilla naisilla, joilla on matalan riskin tyyppi I kohdunrunkosyöpä ja raskaustoive, voidaan harkita fertiliteettiä säästävää hoitoa.
Hoitopäätöksen tekevät aina yhdessä gynekologinen syöpälääkäri ja hedelmällisyyshoitoihin erikoistunut gynekologi. Diagnoosi ja taudin paikallinen levinneisyys varmennetaan kohtuontelon tähystyksellä, kaavinnalla ja lantion magneettikuvauksella.
Fertiliteettiä säästävässä hoidossa käytetään homonikierukkaa ja suun kautta otettavia keltarauhaspillereitä. Hoitovaste arvioidaan 3 kk ja 6 kk kuluttua kohtuontelon tähystyksellä ja kudosnäytteillä. Jos hoidolla on saavutettu täydellinen vaste, suositellaan raskautta 6 kk sisällä. Jos hoidolla ei vastetta saavuteta, hoidetaan syöpä standardikirurgian tavoin. Synnytyksen jälkeen suositellaan kohdun ja sivuelinten poistoa.
Edellinen sivuSeuraava sivu