Endometrioosi ja lapsettomuushoidot

Suurin osa lapsettomuustutkimuksiin hakeutuvista pareista lopulta saa toivomansa lapsen. ​

Mikäli kuukautiskiertoon liittyvät kivut pahenevat raskausyrityksen aikana tai naisen ikä alkaa lähestyä hedelmällisen ajan loppupäätä eli neljääkymmentä, kannattaa hedelmällisyyden selvittely kuitenkin aloittaa tavanomaista aikaisemmin, esimerkiksi puolen vuoden raskausyrityksen jälkeen. Jos tiedossa on vaikea endometrioosi, johon on suositeltu jatkuvaa hormonaalista lääkitystä tai endometrioosia on hoidettu kirurgisesti, kannattaa raskaussuunnitelmasta keskustella hoitavan gynekologin kanssa.

Tarvittaessa lapsettomuushoidot toteutetaan samoin periaattein kuin muillakin potilailla. Jos viitettä vaikeasta endometrioosista ei ole, kivut ovat hallinnassa ja spontaanin raskauden todennäköisyyttä pidetään hyvänä, sitä voidaan usein jäädä odottelemaan.

Niin sanotuissa kevyissä hoidoissa tehostetaan ovulaatiota ja voidaan tehdä inseminaatio eli laboratoriokäsitellyn siemennesteen ruiskutus kohtuun. Mikäli raskautta on jo pidempään yritetty tai endometrioositilanne on vaikea, voidaan edetä suoraan koeputkihoitoon.

Jos endometrioosiin liittyvät kivut ovat hankalat, voidaan endometrioosia hoitaa laparoskooppisesti tai hormonaalisesti myös ennen lapsettomuushoitojen aloitusta tai hoitojen välillä. Vatsakalvon endometrioosin kirurgisen hoidon ajatellaan jonkin verran parantavan raskauden alkamisen todennäköisyyttä, mutta munasarjan endometrioosin leikkaaminen helposti vaurioittaa myös tervettä munasarjakudosta, minkä vuoksi leikkaushoito edellyttää tarkkaa harkintaa. Pelkän diagnostiikan vuoksi laparoskopia lapsettomuushoitoja edeltävästi on harvoin tarpeen, koska kliininen tutkimus ultraäänikuvantamisineen useimmiten antaa riittävästi informaatiota.

endometrioosi; lapsettomuushoidot; lapsettomuus

Kyllä

Päivitetty  11.3.2022