Munuaissiirto elinsiirtolistalta

Suomessa tehdään vuosittain noin 250 munuaissiirtoa. Kaikki siirrot tehdään Helsingissä. Aikuispotilaat hoidetaan HYKS Meilahden Kolmiosairaalassa osasto K5A:lla, ja lapset ja nuoret hoidetaan Lasten ja nuorten sairaalassa. Useimmiten munuainen saadaan tuntemattomalta aivokuolleelta luovuttajalta, mutta myös terve täysi-ikäinen ihminen voi luovuttaa toisen munuaisensa läheiselleen.

Jos sopivaa elävää luovuttajaa ei löydy, voi munuaisen saada aivokuolleelta luovuttajalta munuaissiirto-odotuslistan kautta. Kuolleen luovuttajan henkilötiedot ovat salaisia, eikä mitään tietoa luovuttajasta anneta elinten saajille. Elinsiirtokirurgit ja elinsiirtokoordinaattorit HYKSin Elinsiirtotoimistossa huolehtivat kaikista vainajien elinluovutukseen liittyvistä asioista.


pic Miten munuaissiirron saaja valitaan? Kauanko munuaissiirrettä odotetaan?

Käytettävissä ​munuaiselle haetaan veriryhmän ja kudostyypin perusteella sopivimmat siirteen saajat. Aivokuolleelta luovuttajalta saatavaa munuaista joutuu odottamaan keskimäärin 1–1,5 vuotta.

pic Mitä pitää huomioida munuaissiirtolistalla ollessa?

Munuaissiirtolistalla olevan henkilön tulee olla aina tavoitettavissa ja terve siirtovaiheessa.

pic Kutsu munuaissiirtoon

​Kun alustavasti sopiva munuainen löytyy aivokuolleelta luovuttajalta, otetaan elinsiirtoyksiköstä välittömästi yhteyttä potilasta hoitavaan sairaalaan, joka ilmoittaa asiasta potilaalle.


​​