Pitkää elämää munuaissiirteen kanssa

Munuaissiirron jälkeen munuaissiirteen toimintaa seurataan aluksi muutaman kerran viikossa ja sitten harvemmin tehtävillä verikokeilla ja lääkärikäynneillä. Käyntien tiheys riippuu munuaissiirteen toiminnasta ja ennen kaikkea munuaissiirtopotilaan yleisestä voinnista. Jos munuaissiirre toimii hyvin, ensimmäisen vuoden jälkeen lääkärikäyntejä tarvitaan yleensä vain muutamia vuodessa, ja kun siirrosta on kulunut aikaa viisi vuotta, jopa kahdesti vuodessa tapahtuva seuranta voi riittää.

pic Munuaistoiminnan heikkeneminen jatkoseurannassa

Munuaisensiirron jälkeisinä vuosina munuaisen toiminta voi hiipua. Kukaan ei voi kuitenkaan ennustaa kuinka kauan uusi munuainen jaksaa toimia.

pic Muut terveyskomplikaatiot

Munuaisen siirtoon saattaa liittyä muutamia harmillisia komplikaatioita, joista potilaan on hyvä olla tietoinen

munuaissiirre; seuranta; lääkärintarkastukset