Munuaistoiminnan heikkeneminen

Elimistön puolustusjärjestelmä voi aiheuttaa munuaissiirteeseen tulehdusreaktion, jota kutsutaan äkilliseksi hyljinnäksi eli rejektioksi.

​​​​​Äkillinen hyljintä eli akuutti rejektio

Suurin riski äkilliselle hyljinnälle on ensimmäisen kolmen kuukauden aikana siirron jälkeen, mutta sitä voi esiintyä myöhemminkin.Munuaissiirron jälkeen noin 10–20 prosenttia potilaista saa hyljinnänestolääkityksestä huolimatta äkillisen hyljinnän jossain vaiheessa.

Äkillinen hyljintä voidaan melkein aina hoitaa tehokkaasti, jos hoito päästään aloittamaan ajoissa. Kreatiniiniarvon nousu on yleensä hyljinnän ensimmäisiä merkkejä. Hyljintä on usein oireeton, mutta siihen voi liittyä vähentynyt virtsamäärä, kuume, turvotusta tai munuaissiirteen seudun arkuus. Hyljintä todetaan munuaissiirteestä ultraääniohjauksessa otettavasta koepalasta.

Miten äkillinen hyljintä hoidetaan?

Äkillinen hyljintä hoidetaan ensisijaisesti suurilla suonensisäisillä kortisoniannoksilla. Joskus myös pysyvää hyljinnänestolääkitystä tehostetaan. Hylkimisreaktiot pystytään yleensä pysäyttämään ja vain äärimmäisen harvoin munuaisen toiminta menetetään kokonaan akuutin hyljinnän seurauksena.

Muut tavalliset syyt munuaissiir​teen toiminnan heikkenemiselle​

Virtsankulkueste

Virtsankulun estyminen voi johtua esimerkiksi virtsanjohtimen ahtaudesta, verenvuodosta tai imunestekertymästä, joka painaa virtsanjohdinta. Diagnoosi selvitetään ultraäänitutkimuksella. Hoidoksi voidaan laittaa katetri virtsarakkoon, munuaissiirteen virtsanjohtimeen tai munuaisaltaaseen. Nestekertymä voidaan tarvittaessa tyhjentää. Joskus tarvitaan leikkaushoitoa.

Lääkkeet

Hyljinnänestolääkkeet siklosporiini ja takrolimuusi voivat heikentää siirrännäisen toimintaa, ja siksi näiden lääkkeiden pitoisuudet määritetään verestä säännöllisesti, jotta annos on varmasti sopiva.

Nesteen puute

Elimistön kuivuminen, joka johtuu liian vähäisestä nesteen saannista, on tavallinen munuaissiirteen toiminnan heikkenemisen syy myöhemmin siirron jälkeen. Vatsataudit, oksentelu, ripulointi ja runsas hikoilu johtavat nesteiden menetykseen ja altistavat siirteen toiminnanhäiriöihin.

Edellinen sivuSeur​aava sivu