Mineraaliaineenvaihdunnan häiriön synnyssä nimenomaan fosfaatilla on keskeinen rooli. Fosfaattia tulee rajata ruokavaliossa siinä vaiheessa, kun sen pitoisuus plasmassa nousee yli viitealueen (naisilla fP-Pi yli 1,41 mmol/l, 18–49-vuotiailla miehillä yli 1,53 mmol/l ja yli 50-vuotiailla miehillä yli 1,23 mmol/l). Ruokavaliohoidon tavoitteena on, että pitoisuus laskee viitealueelle. Ruokavaliossa rajoitetaan ensisijaisesti maitotuotteiden käyttöä. Fosfaatin rajoituksen myötä myös proteiinin saanti vähenee, sillä fosfaattia ja proteiinia on samoissa ruoissa.

Kun pelkkä ruokavalio ei riitä pitämään fosfaatin pitoisuutta tavoitealueella, lisätään hoitoon fosfaatin imeytymistä suolistosta vähentävä lääke eli fosfaatinsitoja. Hoito aloitetaan aterian yhteydessä otettavalla kalsium-tabletilla (kalsiumkarbonaatti). Tavallinen annos on 1-2 tabl vrk:ssa. Lääkärin suosittelemia annoksia ei pidä ylittää, koska liiallinen kalsiumin saanti voi pahentaa verisuonten kalkkeutumista.

Jos ruuasta saatavan fosfaatin rajoittamisesta ja kalsium-tablettien käytöstä huolimatta fosfaattipitoisuus on hyvin korkea (yli 1,78 mmol/l), voi lääkäri määrätä myös muita, kalsiumia sisältämättömiä fosfaatinsitojia, kuten sevelameeria tai lantaanikarbonaattia.

D-vitamiinin puutos on munuaispotilailla tavallista. Erityisessä riskissä ovat sellaiset henkilöt, joiden munuaistautiin liittyy runsas valkuaisen (proteiinin) eritys virtsaan. Heillä virtsaan erittyy D-vitamiinin kantajaproteiinia ja samalla D-vitamiinia.

Munuaispotilaat voivat yleensä noudattaa väestölle annettuja D-vitamiinin saantisuosituksia. D-vitamiinipitoisuuden voi myös määrittää verikokeella (P-D-25), ja tulosta voidaan käyttää apuna annoksen suunnittelussa.

Vaikka veren korkeaa fosfaattipitoisuutta pyritään hoitamaan ruokavaliolla ja lääkehoidolla ja D-vitamiinin puute korjataan, voi vaikeaan munuaistautiin liittyvä aineenvaihdunnan häiriö johtaa lisäkilpirauhasten liikatoimintaan. Tämä havaitaan mittaamalla plasmasta korkeita lisäkilpirauhashormonin pitoisuuksia (fP-PTH nousee). Munuaislääkäri voi silloin määrätä hoidoksi ns. D-vitamiinianalogeja (alfakalsidoli tai parikalsitoli). Lääkkeillä on estävä vaikutus lisäkilpirauhasen toimintaan, mutta ne myös lisäävät kalsiumin ja fosfaatin imeytymistä suolistosta. Hoidon aikana veren kalsium-, fosfaatti- ja lisäkilpirauhashormonitasoja seurantaan säännöllisesti.

Kaikki edellä mainitut keinot ovat myös dialyysipotilaan hoidon perusta. Dialyysihoito poistaa elimistöstä tehokkaasti fosfaattia. Dialyysipotilailla lisäkilpirauhasen ylitoiminnan hoitoon voidaan käyttää myös sinakalseetti-lääkettä, joka vaikuttaa suoraan lisäkilpirauhasen toimintaa estävästi. Vaikeimmissa tapauksissa on myös vaihtoehtona lisäkilpirauhasten kirurginen poisto.