Katetrointi

​​​Syitä virtsarakon epätäydelliseen tyhjenemiseen on monia. Virtsarakon tyhjentymisestä on huolehdittava esimerkiksi toistokatetroinnilla tai katetrihoidolla. Syitä pidempiaikaiselle toistokatetroinnille voi olla esimerkiksi diabeteksen, selkäydinvamman tai muun neurologinen sairauden aiheuttama rakon tyhjentymishäiriö. Tilapäisiä syitä voi olla esimerkiksi suurentuneen eturauhasen aiheuttama rakon tyhjentymishäiriö.

Paras tapa tyhjentää virtsarakko on toistokatetrointi, mutta ellei se syystä tai toisesta onnistu, on tyydyttävä pysyvään katetrihoitoon. Tällöin paras hoito on vatsan peitteiden läpi asennettava katetri, joka on käyttäjälle mukavampi kuin virtsaputken kautta asennettu katetri. Joskus on tilanteita, joissa kestokatetri on ainoa vaihtoehto.

Toistokatetrointi

Toistokatetroinnissa ohut letku eli katetri viedään rauhallisin ottein virtsaputken kautta virtsarakkoon. Rakon annetaan tyhjentyä ja katetri poistetaan.

Katetreja on monenlaisia ja ne ovat liukkaita, kertakäyttöisiä ja yksittäispakattuja. Rakko tyhjennetään katetroinnilla säännöllisin välein, joka on sovittu hoitavan lääkärin kanssa. Jos virtsarakon tyhjentäminen on kokonaan katetroinnin varassa, on katetrointeja yleensä 4-5 kertaa vuorokaudessa. Yksilöllinen ja sopiva katetrointiväli on sellainen, että rakkoon ehtii kertyä enimmillään neljä desilitraa virtsaa. Tällöin riski virtsatietulehduksiin on pieni.

Katetreja saa hoitovälinejakelusta tai kotiin toimitettuna ilmaiseksi.

Toistokatetroinnin aloitus ja katetrointiopetus

  • Sinulle annetaan aika sairaanhoitajalle katetrointiopetusta varten
  • Sinulle valitaan sopiva katetri
  • Sairaanhoitajan ohjaamana harjoittelet tyhjentämään virtsarakkosi katetrilla:
      • Katetrointi helpottuu vetämällä penistä yläviistoon, jolloin virtsaputki suoristuu
      • Katetrin liukuminen saattaa vaikeutua virtsaputken sulkijalihasten jännityksestä tai eturauhasen vaikutuksesta
      • Pidä hetki taukoa ja huokaisen syvään, jolloin lantiopohja rentoutuu ja voit jatkaa katetrin viemistä virtsarakkoon
      • Laske penis alaspäin kohti wc-istuinta ja anna rakon tyhjentyä
  • Mikäli et pysty itse katetroimaan, katetrointi voidaan opettaa myös läheisellesi

Katetrointiopetuksen yhteydessä saat katetreja kotiisi ja sairaanhoitaja tekee katetreista lähetteen hoitovälinejakeluun.

Vatsanpeitteiden päältä asennettava katetri (Suprapubinen katetri)

Vatsanpeitteiden läpi asennettava katetri eli suprapubinen katetri on silikonista valmistettu katetri, joka pysyy virtsarakossa katetrissa oleva nestepallon (ballongi) avulla. Lääkäri laittaa katetrin paikallispuudutuksessa. Pitkäaikaisessa käytössä katetrin vaihtoväli voi vaihdella 2-6 kuukauteen. Katetrin vaihto tapahtuu terveysasemalla.

Vatsapeitteiden läpi tulevan katetrihoidon etuina verrattuna kestokatetriin on se, että esimerkiksi virtsaumpitilanteessa virtsaputki jää vapaaksi ja voi kokeilla, onnistuuko virtsaaminen normaalisti. Etuina on myös mahdollisuus seksuaalielämään.

Vatsanpeitteiden läpi tulevan katetrin kotihoito

  • Pese kädet ennen ja jälkeen katetrin käsittelyä
  • Suihkuta ja puhdista katetrin juuri päivittäin
  • Vaihda katetripussi uuteen viikoittain
  • Päiväaikaan voi tarvittaessa käyttää reisipussia, joita saa hoitovälinejakelusta
  • Katetrin juurella ei tarvitse käyttää sideharsotaitosta, ellei se eritä
  • Katetrin voi tarvittaessa teipata vatsalle nestepallon kiinnityksen lisäksi

Ota yhteys terveyskeskukseen, jos

  • virtsaa ei erity
  • virtsa on voimakkaan veristä
  • katetri luisuu ulos tai katkeaa

Kestokatetri

Kestokatetria käytetään virtsarakon tyhjentämisessä niissä tilanteissa kun virtsarakon tyhjentäminen ei muulla tavalla onnistu.

Kestokatetri viedään virtsaputkea pitkin virtsarakkoon. Se on ohut silikonista valmistettu letku, joka pysyy virtsarakossa nestepallon avulla. Katetri yhdistetään katetripussiin, joka vaihdetaan tarpeen mukaan. Katetrin laitossa käytetään puuduttavaa geeliä.


Edellinen sivuSeuraava sivu

 


​​

Toistokatetrointi on helppo oppia ja se on käytännöllinen vaihtoehto virtsavaivojen hoidossa.