Kriittinen sairaus ja tehohoito ovat elimistölle mittava rasitus. Vaikeasta tilanteesta toipuminen edellyttää sitä, että potilaan elimistöllä on voimavaroja toipumiseen ja elintoimintojen korjaantumiseen.
Joskus potilaan tilanne on jo ennen sairastumista heikentynyt niin paljon, että tehohoidon ja siihen johtaneen sairauden aiheuttama kuormitus arvioidaan suuremmaksi kuin odotettavissa oleva hyöty raskaasta hoidosta. Lääkäri arvioi jokaisen potilaan kohdalla, minkälainen hoito on potilaan edun mukaista.
Tällaisessa päätöksenteossa on tärkeää tietää potilaan toimintakyky ennen ajankohtaista sairastumista ja hänen omat toiveensa hoidon suhteen. Usein näitä asioita joudutaan kysymään omaisilta, jos potilas on itse liian sairas vastaamaan. Tällöin tiedustellaan omaisilta potilaan omaa kantaa, jos se on tiedossa. Lopullinen päätös tehohoidosta on kuitenkin aina lääketieteellinen eli lääkärin vastuulla, ja se tehdään parhaan käytettävissä olevan tiedon perusteella.
Epäselvissä tilanteissa saatetaan tehdä tehohoitokokeilu, kuitenkin välttäen pitkittynyttä tehohoitojaksoa, sillä se lisää yleistilan heikentymistä. Joskus hoitoa rajataan käsittämään vain tietyt elintoimintojen tukimuodot ilman raskaimpia hoitomuotoja. Tämän tyyppisiä päätöksiä tehtäessä ratkaisut pyritään tekemään potilaan etua ajatellen.
Sama pätee tilanteeseen, jossa potilas siirtyy teho-osastolta jatkohoitoon vuodeosastolle, mutta arvioidaan, että hänen voimavaransa eivät enää riittäisi uudesta tehohoitojaksosta toipumiseen. Tällöin pitäydytään jatkossa hyvässä aktiivisessa hoidossa vuodeosaston keinoin. Hoidon rajauksista tehdään merkintä potilastietojärjestelmään.